keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Pikku eteinen

Huomenta kaikille!
Tänään heräsin hyvin pirteenä pitkästä aikaa, vaikka yöllä heräsin klo 05 jälkeen hetkeksi aikaa jalkeilleni kun en saanut unta. Aamusta vähän taas siivoilin ja otin muutaman kuvan meidän eteisestä. Eteinen on aika simppeli ja sellasena olen sen halunnut myös pitää. Tässä vähän kuva materiaalia ihmeteltäväksi. Ensimmäinen kuva on kuvattu eteisestä päin, eli tälläinen näkymä on tuonne olkkariin päin. Kuvaan on eksynyt yksi innokas linssiludekkin :)


























Tuollaista siis eteisessä. Viikonloppuna olen ajattelut taas testailla mun leipomisen lahjoja :) avokin vanhemmat ja veli ja vaimo lapsineen tulee kyläilemään. Ajattelin tehdä ainakin kinkkupiirakkaa ja löysin eilen talo&koti lehdestä reseptin vanhanajan omenakakkuun. Resepti on aika simppeli ja ajattelin, että tällänen huonompikin kokkikolmonen tuon handlais :)


Vanhanajan omenakakku
Tiskiä syntyy vain kulho ja lusikka! Kakusta tulee erityisen hyvää myös gluteiinittomista jauhoista.
100–125 g voita
½ dl sokeria
2 munaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl maitoa tai kermaa
1 ½ dl rusinoita
hieman sitruunamehua
ripaus kardemummaa
2–4 hapahkoa omenaa
o Sulata voi ja jäähdytä sitä hieman. Sekoita loput ainekset taikinaan vatkaamatta.
o Kuori omenat ja lisää ne taikinaan suurina lohkoina. Halutessasi voit säästää osan omenalohkoista pinnalle. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.
o Paista kakkua 200 asteessa noin 35–40 minuuttia. Ennen uuniin laittoa voit ripotella pinnalle rouhittua hasselpähkinää, raesokeria, mantelia tai kanelia.
o Kakku maistuu lämpimänä jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa, ja se on hyvää myös seuraavana päivänä. Kuva lainattu talo&koti sivuilta.

Tuota sitten tarjolle vanilijajäätelön tai vanilijakastikkeen kanssa. Nams!














Katsotaan sit viikonloppuna muistuttaako mun kakku yhtään tuota :)
Nyt koulutöiden pariin. Palaillaan taas!

4 kommenttia:

  1. Kaunis eteinen teillä!<3 niin valoisa ja raikas.Nuo kynttilänjalat ovat kauniit myös!<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sarppa <3 näin kevättä kohti kun mennään, niin ajattelin tehdä pientä uudistusta tuonnekkin nurkkaan. Kynttilänjalat ovat Hemtexistä. Nuo ovat "tuplakappaleet" kun edelliset 3 kynttilänjalkaa meni tuusan nuuskaksi, kun avokki innostui palloilemaan koirien kanssa. Silloin niillä oli kyllä kieltämättä huono paikka tv-tasolla :) onneksi löysin vielä uudet kappaleet tilalle!

    VastaaPoista
  3. Kaunis eteinen. Tykkään kyllä kovasti :)

    VastaaPoista