sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Lazy sunday

Moikka!

Laiska sunnuntai tiedossa! käytiin eilen hieman viihteellä pitkästä aikaa tuttava pariskunnan kanssa, oli kyllä super ilta :) Oltiin ensin hohtokeilaamassa. Mulla oli siitä huonot muistikuvat viime kerralta, kun keilat ei kaatunut niin kuin olisin toivonut. Eilinen oli kyllä taianomainen, koska meikäläinen teki kaatoja toisensa perään :D avokkikin oli ihan leuka auki, että menin senkin voittamaan. Hah ;)

Eka tili muuten tuli ja tais jo mennäkkin. Mulla on taipumus olla aika taitava rahan kuluttaja, onko muita kohtalotovereita linjoilla? :) Miten sitä osaakin ja löytääkin kaikkea niin turhaa tavaraa. Noh, jotain järkevääkin kyllä sain ostettua... kauan haaveilemani vitriinin. Vitriinin kokoaminen ei vaan lähtenyt ihan liikkeelle niin kuin olisin toivonut. Paketista ei nimittäin löytynyt sitten sitä ensimmäistäkään ruuvia tai mutteria. Aika normia on, että paketista puuttuu muutama ruuvi mutta, että kaikki?? No onneksi se saatiin sitten kasaan seuraavana päivänä.  Koristukset sinne on vielä hieman hakusessa... tarkoitus olisi ainakin
GG:n astioita sinne ostaa.





Tämä vitriini oli se kakkos vaihtoehto. 
Ykkönen oli hieman
liian hintava meidän kukkarolle.


Ja keittiöön on vaihtunut vetimet. 
Tarkoitus oli myös laittaa lattialistat, mutta mä
niin taitavasti kulutin sen rahan kaikkeen muuhun... listat
vielä odottakoon.
Tykkään kyllä tuosta kontrastista, mutta onko
liian kylmä ja kolkko?



Nyt jos jaksais hieman siivota ja sen jälkeen koirien kanssa reippaalle lenkille. Ilemmalla leffan
katselua ja kotoilua <3


Rentouttavaa sunnuntaita!

21 kommenttia:

  1. Kyllähän se raha tahtoo olla kuluvaista sorttia, ei se itelläkään kauaa tilillä pysy :D Meillä on tapana pistää aina tietty summa joka tilistä säästöön, ettei kuiteskaan tuu heti kaikkea tuhlattua!

    Keittiö näyttää upealta! Ei todellakaan ole liian kolkkoa, sopiva kontrasti :) Mä oon jo pitkään haaveillu keittiön vetimien vaihdosta, mut ensin pitäis vaihtaa tapetit ja kattoo mitkä natsaa niiden kaa. Kaikki aikanaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kans laitetaan aina pieni summa tileiltämme säästöön, hyvä olla sitten joku hätävara jos joskus tulee tilanne, että tarvii rahaa äkillisiin menoihin tms... Joskus tulee kyllä nappailtua säästötilitä rahaa turhuuksiinkin ;D

      Kaikki aikanaan... parhaan tuloksen saa, kun pohtii hankintoja ja tekee asioita pala palalta. Ite sitä on vaan monesti niin hätänen, että kaikki pitäis saada kerralla :)

      Poista
    2. Se on totta et parhaan tuloksen saa kun tekee pala palalta! Mäkin oon joidenkin asioiden kohdalla hätäinen, mutta erityisesti isojen hankintojen kohdalla harkitsen pitkään. Inhottavaa huomata jälkeenpäin, jos tulee tehtyä vikaostos...

      Poista
    3. Tuo on kyllä ihan totta! kalliimmat hankinnat vaatii hieman pidemmän harkinta ajan. Pieniä heräte ostoksia tulee tehtyä sitten taas sitäkin useammin ;D

      Poista
  2. Aa ihana vitriini kera tämänhetkisen sisällön! Meillä on WC:ssä muuten samanlainen söpö pussukka, mutta teksti on hieman eri: ""Life is a journey, not a destination" :) <3

    Ja tuo keittiön kontrasti todellakin toimii, erityisesti kun sitä mustaa löytyy muualtakin. Oiken nappivalinta nuo vetimet siis. Tuo ryhdikkyyttä! :) Katsotaan jos minäkin innostuisin vaihtelemaan vetimiä sitten, kun keittiö on muilta osin valmis ;)

    Leppoista sunnuntaita ja tsemppiä alkavalle viikolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pussukka on jo etsinyt pitkään meillä paikkaansa, ehkä se tuossa majailee nyt jonkin aikaa. Sun pussukassa on paljon kivempi teksti! :) Ei tainnut muilla teksteillä silloin noita olla, kun omaani hankin.

      Itellä menee hetki, ennen kun tottuu noihin uusiin vetimiin. Vanhat oli niin mitään sanomattoman näkymättömät. Nuo tulee aika voimakkaasti tuosta esille. Ehkäpä oma silmäkin niihin ajan kanssa tottuu :) Joko teillä alkaa keittiö olemaan loppumetreillä? Viimeksi ainakin katselin, että ns. baaritaso oli tekeillä ;)

      Kiitos kaima tsempeistä <3

      Poista
  3. Nätti vitriini!

    Keittiössä on hyvä kontrasti ja värien käyttö.
    Olen huomannut, että keittiössä matto tuo kivasti näköä. Tykkään tuosta raitamatosta, ihanat värit!

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tuo raitamatto on muuten uusi. Piti sekin Askosta lauantain shoppailujen lomassa kaapata kotiin. En meinannut uskaltaa tilini saldoa tarkastaa tuon reissuni jälkeen :D

      Poista
  4. Ihana tuo uusi vitriini! Tykkään kovasti! <3 Ja täällä kanssa rahankäyttö on vähän niin ja näin... Tai sanotaanko, että silloin töissäkäydessä oli, nyt hoitovapaalla täytyy hiukan miettiä. ;)

    Tykkään uusista vetimistä, tuo kivan kontrastin minunkin mielestä eli ei ollenkaan liian kolkkoa! :)

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3

      Raha on katoavaista valitettavasti. Se on kumma, että mitä enemmän tienaa, niin sitä enemmän löytyy sille rahalle menojakin. Nälkä kasvaa syödessä, hieman sama juttu rahojen kannsa :D

      Poista
  5. Siis minä ilmoittaudun tuohon, että kaikki saadaan kulutettua mitä tulee, ei siis mitään ongelmia sen suhteen :). Mutta siis ihanan vitriinin olet ostanut ja heti utelua, että mistä?
    Ja ihanaa, että olet päässyt ulkoilemaan jaksaa taas arkea, kun välillä pitää hauskaa <3<3

    Oikein loikoisaa sunnuntaita sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy muitakin tuhlaaja lahjan omaavia ;D

      Tuo vitriini on Jyskistä. Annika vitriini nimeltään. Edullinen ostos! käytiin me muitakin ihastelemassa, mutta olis velottanut tililtä huomattavasti isommat summat.

      Juu, kyllä sitä taas jaksaa kun pääsi välillä nollaamaan. Juhlinnan jälkeiset päivät menee vaan aina niin hukkaan. Oli se sen arvoinen ilta <3

      Poista
  6. Vitsi ku hienot vedimet. Munkin "pitäis" vaihtaa uusiin, mutta ku niitä on niin helkkarin monta..
    Enkä haluu niitä tylsiä Ikean vetimiä. Mutta muualla on niin paljon kalliimpaa.. vai onko.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedimet on :D

      Se on hankalaa kun on liikaa vaihtoehtoja. Sitä luulee jo valinneensa, kunnes taas löytyy uusi vaihtoehto. Mulla ei oo Ikean vetimien hinnasta mitään haisua? Nuo vetimet oli ainakin edulliset, Class Ohlsonin laatutavaraa :D 42 € tai olla 10 kpl.

      Poista
  7. Tosi kauniin vitriinin olette hankkineet. meilläkin olisi tarvetta vitriinille, kun kaikki kaapit pursuavat tavaraa, mutta minne hitsiin sen vitriinin saisi mahdutettua.
    Keittiö on ihan super hieno. Kaakelieista tykkään kovasti ja värit sopii hienosti yhteen.
    Ihana välistä viettää laiskojakin päiviä. Minulla oli tänään shoppailupäivä tyttären kanssa, joten actionia on riittänyt. Murkkuikäset tyttelit jaksaa juosta tosi monessa kaupassa ilman kahvitaukoa ; ) Tuli huomattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttäret on sitten laittaneet sut koville :D Teittekö löytyjä?
      Me oltiin avokin kanssa shoppailemassa molemmille hieman kevät kampetta. Yllättävän hyvin se jaksoi juosta perässä! yleensä haluaa ensimmäisenä kahville, kun saavutaan kaupoille ;D

      Laiskat päivät on aina joskus mukavia. Saa laahustaa aivan täysin ilman aikatauluja :)

      Poista
  8. Ihana vitriini! Mulla ois myös tarvetta vitriinille kun on tullut haalittua vähän likaa astioita. Ja oispa jotain kauniita kupposia kiva saada näytillekin.
    Keittiösi näyttää oikein kivalta, uudet vetimet sopii hyvin.

    On se kumma juttu kun rahat ei pysy tilillä. Mulle kävi tänään niin, että parissa tunnissa hujahti tililtä 200e vaatteisiin... ja tili tulee vasta huomenna. Ennakkoon tuli siis tuhlailtua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitriini on kyllä paras paikka kupposille, kunnon näyteikkuna :)
      Mun pitää kyllä niitä kupposia tuohon lisää ostella. Haaveena olis just ne GG:n ja RM:n kupposet ja kapposet :) Jos sitten ensin tilistä...

      Sä oot sitten ahkerana shoppaillut :) on se vaan niin piristävää puuhaa. Tosin tilin saldon katsominen sen jälkeen ei oo ihan yhtä ilahduttavaa.

      Poista
  9. Ihana tuo keittiö, ja tosi hyvin sovivat vetimet ja matto on piste iin päälle. Vitriini myös tosi ihana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Matossa on kyllä kieltämättä samoja sävyjä. Vahingossa tuli tuokin ostettua ja ihan avokin oma idea ;)
      Vitriinistä olen jo pitkään haaveillut ja vihdoin oli hiukka ylimääräistä, niin sain sen hankittua.

      Poista
  10. Aivan ihanan näköinen keittiö!!! Oikein mun makuun=) Haluaisin itsekkin saman vitriinikaapin =))

    VastaaPoista