sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Aikamoinen viikonloppu sanoisin...

Huh huh... selvisin sittenkin perjantain pippaloista. Meidän työpaikka muutti uusiin tiloihin parisen viikkoa sitten ja vietettiin sitten koko työpaikan porukalla uuden tuvan tupareita perjantaina. Sanotaanko niin, että juomatarjoilua olis voitu hieman rajottaa :D kaikki sai 6 drinkkilippua, mikä oli jo omasta mielestäni vedetty hieman överiksi. Noh, loppuillasta ei ollut edes ne liput enää tarpeen... Hauskaahan oli, mutta lauantai menikin huonoa oloa kiroten ja nukkuen siihen klo 17 asti. Ei oo ruokahaluja jostain kumman syystä ollut näinä kahtena päivänä. Luulis, että olis tähän ikään mennessä jo oppinut omat rajansa!

Tänään sain vihdoin siivoiltua ja laittelin jo muutamia joulutähtiä ikkunoille, ei kai ole liian aikasta?
Ellokselta tilasin laskosverhon keittiön ikkunaan.






Tilasin muuten myös itse tuon ihanaisen tervetuloa joulu kirjan, niin kauniita kuvia ja ideoita kirja täynnä! Onko kuinka moni muu sen jo hankkinut itselleen?
Voipi muuten olla, että tuo AAVA-arvonta jää tällä kertaa. Pidän kyllä ehdottomasti toisen arvonnan lähiaikoina, kun ehdin mennä lupaamaan. Sitä siis odottaessa :)
Me palaillaan taas!

14 kommenttia:

  1. Voi ei,vai meni siellä överiksi!:D sellaisia nuo työpaikan pippalot aina on..kauhulla jo ootan tulevia pikkujouluja!:D

    Ihanat kuvat,verho ja punainen tähti sopii tosi hyvin yhteen!:)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkujouluja täälläkin odotellen ;) ehkäpä sitä otti opiksi viime kerran ilmaisen viinan pippaloista ja osaa nyt ottaa hieman maltimmin :D

      Poista
  2. Ihanan näköistä. Itsekin haluaisin jo kaivaa joulutähdet ikkunoihin.
    Koitan vielä malttaa mieleni joulukuun alkuun.
    JOs ehtisi sitä ennen vähän muutenkin asuntoa sisustelemaan. Kateellisena taas katselin kuvia kodistanne. Se on niiiiiiin kaunis ja kotoisa.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    P.S työpaikan pippalothan on tunnetusti aina petollisia...omia työpaikan pikkujouluja odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3

      Mä olen kyllä melki kaikki joulutilpehöörit penkonut laatikoista esille, lisää kaipailisin kovasti. Jouluverhoja jne... jotk toisi sitä lämmintä tunnelmaa!

      Vieläkös oot malttanut joulutähtien kanssa? ;)

      Poista
  3. Kuule, ei sitä vissiin koskaan opi tuntemaan omaa viinapäätään... täällä vähän sama vika jos on ilmaista juomaa tarjolla. ;)
    Mä virittelin jo parit tunnelmavalot, mutta valotähdet pysyy vielä visusti varastossa jemmassa vaikka kova hinku olis jo laittaa nekin esille... ehkä sitten parin viikon päästä. :)
    Pikaista toipumista ja mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valotähdet olitkin jo laittanut esille, kävin ihastelemassa tunnelma kuvia <3

      Pikkujouluja täälläkin odotellen ;)

      Poista
  4. Kauniit kuvat!
    Täälläkin sohvalla nyhjätään vähän samaisesta syystä.. :)
    Toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Hauskuudesta joutuu ehkä hieman joskus kärsimäänkin ;) kiva noita on jälkeen päin sitten muistella ja yrittää pitää mielessä ensi kerta.

      Poista
  5. Nättejä kuvia teiltä. <3
    Tosi kaunis tuo kello ylemmässä kuvassa. Ihana <3

    No voi, pikaisia toipumisia ja parempia oloja sinnepäin! :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia. Joo ne drinksuliput on kyllä vaarallisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta :D ja varsinkin, kun ei tarvinnut lippuja enää loppu illasta ollenkaan!

      Poista
  7. Minen noihin oloihin sano mittään ;)
    mutta pakko todeta, että nuo tähdet on kyllä just huiput. Tarttee varmaan hankkia itellekin.
    Koristeenahan ne noin vain meniskin.. meillä tuo valon saanti noihin on aikas olematon.
    Elikkäs kivan tunnelmalliset kuvat.

    Ja juu.. kirjan olen hommannut ja lukenut jo monet kerrat kannesta kanteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täälläkin on se kirja kovalla koetuksella :D monet kerrat ihastellut ja tulen vielä ihastelemaankin <3

      Poista