Kesäkuussa täytän pyöreitä, eli 30-vuotta tulee täyteen...puoliksi siis toinen jalka jo haudassa ;) Jonkunlaista keski-iän kriisiä ilmassa siis. Toisaalta ikä on vain numeroita, eikä niitä tule liikaa tuijottaa. Pääasia on, että olo tuntuu upealta. Kummasti oma elämänkatsomus muuttuu lapsen myötä ja lisänumero(t) tuntuu oikealta. Toimin nyt vanhempana lapselleni ja haluan olla hänelle paras mahdollinen esimerkki siiihen, minlälainen ihminen hänestä isona kasvaa. En siis todellakaan tyrmää sitä, että nuorikin voisi olla esimerkillinen vanhempi vaan jotenkin itsestäni vaan lisänumero tuntuu hyvältä tässä vaiheessa... ajatus, hankala selittää! pääsiköhän kukaan kärryille? :)
Niin siis.. postauksen tarkoitus ei ollut tuo vaan.. nyt suunnitellaan kovasti 30v. juhlia. Kavereita ja sisaruksia on kutsuttu viettämään grillibileitä, eli toivottavasti ilmat ovat suotuisat!
Pinterestiin olen jäänyt totaalisesti koukkuun! löytyy mitä mahtavimpia ideoita ns. puutarhajuhlien toteuttamiseen. Suunnittelu on vaiheessa ja muutama juttu on jo hankittuna, mutta
juhlien suunnittelu sai mun ajatuksen taas palaamaan risitäisiin.. Olin tyytyväinen siihen mitä saimme aikaan mitä mahtavimman avun kanssa. Harmi vaan, että siin vaiheessa kun kaikki herkut nostettiin pöytään niin unohtui ne ikuistaa.
Suurinosa herkuista puuttui siis vielä kuvista. Tarjolla oli täytekakkua, mansikkamuffareita, keksiä, mutakakkua, vaahtokarkkeja ja suolaisina karjalanpiirakoita ja munavoita, kinkkupiirakkaa ja poppareita.
Täytekakku oli tilattu Vaasalaiselta leipomolta nimeltä
Suklaaparatiisi.
Katsotaan jos seuraavaan postaukseen saisin ispiskuvia
tulevista juhlista.
Moikat!
♥
Huipun näkösiä juttuja!
VastaaPoistaKiitos Jenna :)
PoistaIhan mielettömät juhlat <3 ihania tunnelmia ja kuvia :) niin oikeat värit <3
VastaaPoistaMehän ollaan synttärikaimoja! Kesäkuussa täälläkin 30v juhlat :) ts. Juhlat pidetty mutta oikea päivä tulossa :)
Kiitos. Hei onnea 30velle :D miten juhlit? Katotaan miten meidän juhlat, pidän sormet ristissä hyvälle kelille.. plan b olis varmasti hyvä olla itellä ;)
PoistaNäyttää ihanalta, hauskat nuo muffinsikipot :)
VastaaPoistaKiitos Niina :) muffinssikipot on Vaasan Säteestä.
PoistaHerkullisen näköistä! 😊
VastaaPoistaKiitos, onneksi oli apuja herkkujen tekoon ja esille laittoon :)
PoistaOnpa kivoja ideoita kattaukseen :) Aika usein itsellekin käy niin että kuvat jää vähiin tarjoiluista ja juhlista, kun sitä keskittyy seurusteluun ja kaikkeen ♥
VastaaPoistaNiimpä. Pitään nyt seuraavissa juhlissa napata pari kuvaa h-hetkestäkin :)
PoistaNätit kuvat ja tarjoilut! Tosi kaunis kakku.
VastaaPoistaKiitos Mia! Kakkuun olin kyllä todella tyytyväinen, kiitos SuklaaParatiisille <3
PoistaWow, miten ihanalle näyttää!
VastaaPoistaMä olen harjoitellut noita tossujen tekoa, mutta olen onnettoman huono niissä :D
Varmasti on hankalaa noiden tossujen teko! harjoitus tekee mestarin, niin ne kaikki sanoo :D
PoistaVoi miten ihania herkkuja ja kaikki niin kaunista jokaista yksityiskohtaa myöten <3 Ihania kesäpäiviä teille päin <3
VastaaPoistaKiitos samoin sinne :)
PoistaIhanan näköistä ja varmasti maistui kaikille... :) Ja onnittelut tulevan syntymäpäivän johdosta! :)
VastaaPoistaKiitos jo etukäteen :)
Poista