Kiitos ensinäkin teille kaikille ihanille onnittelijoille. Pianhan tässä häämöttää jo puolivälikin ja rakenneultrassakin pian selviää kumpaa odotellaan... jännittäviä aikoja!
Jännittäviä aikoja on eletty alkuviikostakin, kun meidän pihaan kurvasi toimittaja + kuvaaja. Jännitin kyllä treffejä ihan turhaa, kun molemmat osoittautuivat aivan ihaniksi ja leppoisiksi tyypeiksi. He ottivat heti ohjat käsiinsä ja me keskityttiin haastatteluun. Se mitä saatiin aikaan selviää sitten ensivuoden puolella. Sitä odottaen... kyllä oli muuten aikamoista härdelliä ennen heidän ovelle koputtamista. 2-vuotias neiti osaa kyllä järjestää ohjelmaa..joskus liiaksikkin. Tuli myös ennen tätä pyöriteltyä kalusteita ja tavaroita nurkasta toiseen, sitä "pientä" puunausta unohtamatta. Selailin aiempia juttuja ja iski pieni muotoinen paniikki siitäkin, ettei oma koti näytä miltään muiden omiin verrattuna. Aina iskee talokateus katsellessa tai käydessä kauniissa kodissa. Omat ympyrät kyllästyttää hyvin nopeasti.
Meillä kasvihuonekkin alkaa pikku hiljaa jo valmistautua talven tuloon. Kovasti jo toivotaan ensilunta tännekkin päin. En malta odottaa, että kasvihuone saa hennon lumipeitteen päälleen.
Pirteää loppuviikkoa kaikille, ei pitkä enään viikonloppuunkaan...
Onnea lehti jutusta! <3 Innolla odotetaan mitä jännittävää sieltä tulee! :-)
VastaaPoistaKuinka ihania tunnelmia kuvista välittyy! :-)
Joo onnea paljon lehtijutusta. Ilmoitat sitten varmaan kun lehti ilmestyy, sitä ootellessa...
VastaaPoistaPaljon onnea, ihana uutinen :)
VastaaPoistaOnnittelut lehtijutusta ja odotellaan mielenkiinnolla ihania kuvia kodistanne!��
VastaaPoista