maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kasvihuone vol. 2


Meidän kasvhuone sai jatkoa. Tuo pihalla puuhastelu oli liian kivaa, varsinkin nyt vielä
kun on mitä mahtavimmat kesäkelit. Mieheni innostui tekemään lisänä tähän pienen terassin sekä aidan. Sopivasti miehen vanhemmat uusivat saunanterassiaan mökillä, joten haettiin puretut vanhat terassilaudat uusiokäyttöön. Aitavärkkejä piti käydä hakemassa, raakalauta ei onneksi ole kallista.
Meillä tuli pikkuinen laskuvirhe puutarvetta laskiessa ja niitä jäi melko runsaasti yli. Nyt suunnittelen jo miehen päämenoksi vielä pihaan pienen perkolan/puutarhaportin rakentamista. Hienoa, että sen loma vielä jatkuu ;)
 


Kyllä kannatti taas tsekata Lidlin tarjouslehti.
Ihanat ruukut edullisesti! vastaavia olen ihastellut Ikeassa.

 


 Meillä oli miehen 30-vuotis juhlat viime vkonloppuna ja pihassa oli PaljuJussilta sauna+palju. Nyt täällä alettiin ihan todenteolla haaveilemaan pihaan tynnyrisaunasta. Soittelin
jo rakennusvalvontaan mitä lupia tarvitsee :D olisi ihana saunoa jouluna omassa pihassa.

Instagramista löytyy myös blogin sivut: castleinthesky1, tervetuloa seurailemaan sinnekkin!

Aurinkoisia päiviä!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Sisustusjulisteita seinälle

Me ollaan nyt asusteltu tässä kodissa pian 9kk. ja vieläkin muutamat seinät huusi tyhjyyttään. Muutettaessa myin muutamia taulujakin pois, kun ne ei vaan istunut meille enään. Meilläkin on melko vaalea sisustus ja varmaan pysyykin vielä jonkun aikaa. Väriä kuitenkiin kaipaan piristeenä ja tauluilla saa kivasti pientä pilkettä vaaleuden keskelle.

Olen jo aiemminkin tehnyt yhteistyötä Desenion kanssa ja kaikki sujui heidän kanssa niin vaivatta, että mielellään lähdin yhteistyökuvioihin jälleen mukaan. Valikoima printeissä on aivan huikea, varmasti löytyy jokaiselle jotakin. Kehykset on mahdollista tilata myös Deseniolta, helppoa. Tosin printit näyttää kyllä tosi kivalle seinällä ilman kehyksiäkin.

Deseniolla on usein tosi kivoja kamppiksia. Tällä hetkellä on kaupunki,- ja karttajulisteet 11.7 asti -25%. Printtivalikoimiin suoraan pääset tästä! 




Itselleni valikoitui kaunis kesäinen perhosjuliste, sekä Charlie Chaplinin lausahdus "you have to believe in yourself, that´s the secret."





Neidin huoneeseen söpö jätskijuliste. Ajattelin tämän hyödyntää myös
meidän 2v. juhlissa elokuussa. Suunnittelin "jätskikiska" aiheisia 
pirskeitä.




Kiitos Deseniolle yhteistyöstä!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Kasvihuoneen laittoa

Nyt on maalisuti puhunut. Ehdin juuri ennen sateita maalata sisätilat. Valkoinenhan tästä tuli. Kaikki hakee vielä paikkaansa, mutta eiköhän tästä ihan viihtyisä saada. Pionit kaipasivat pelastamista sateelta ja napsasin muutaman tännekkin. Tämä suunnittelee jo kasvihuoneen seuraavaa kesää :D tämän ulkoreunalle olisi ihana istuttaa pieni omena,- tai kirsikkapuu ja ruusupuskaa ja ja ja... Tässä ajassa suunnitelmatkin voi vielä muuttuakkin radikaalisti. Tälle kesälle tuskin enää ehtivät. 

Kyllä on muuten tympeät kelit. Meillä olis miehen 30vuotis pippalotkin parin vkon päästä ja suunnitteilla oli juhlistaa ulkona, jos siihen mennessä saataisiin kelejäkin. Paljusaunakin on jo tilattuna pihan. Täysin vielä auki tarjottavat ynnä muut mausteet.




Meillä on viikonlopulle luvassa sukulaissynttäreitä. Herkuttelua siis luvassa
... mikä ihana tekosyy :)


Hei..
nyt myös löytyy blogi instasta! Käykäähän seurailemaan.
https://www.instagram.com/castleinthesky1/


Aurinkoa viikonlopullesi!

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kasvihuone vanhoista ikkunoista

Hetken hiljaisuus... läppäri hajosi, se antoi siitä viitteitä jo pitkään. Kunhan saan kiikutettua sen korjaajalle, niin pääsen postaamaan taas tasaisempaan tahtiin. Tässä blogihiljaisuudessa ehdittiin ahkeroida meidän pihalle kasvi,/kesähuone. Suunnittelin tätä ensin paljon isompana, nyt tästä tuli melko pieni mutta sitäkin söpömpi :) meidän pian 2-vuotias neiti oli ainakin aivan tohkeissaan. Kiukutteli kun piti lähteä sisälle iltatoimiin. Ensi kesänä tänne voi sitten laittaa ruukkuihin kasvamaan hyötykasveja. Toukokuussa ehdin onneksi laittamaan pihan kasvulaatikoihin pikaisimmat, eli jotain saadaan kyllä jo tänäkin kesänä.

Vielä olisi maalattavana takaulkoseinä ja sisäosat. Sisälle valkoista ja lattiasta vaalean harmaa tai valkoinen salmiakkiruuduilla. Sisätilojen sisutaminenkin on vielä vaiheessa, jos jostain kirpulta tulisi kivoja sopivia kalusteita vastaan. Hyllyä olisi tarkoitus laittaa vielä ikkunalle, niin saisi pelargunioita ikkunalle.


Jossain vaiheessa vielä olisi tarkoitus tehdä 
pientä terassia eteen.






Miun pionit kukkii :)





Ihanata viikonloppua!