keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Vielä täällä

Hei!
Nyt on jäänyt blogin kirjottelu hieman vähemmälle taas.. mutta lupaan, että marraskuussa tulee asiaan muutos! :) muutto uuteen asuntoon tapahtuu nimittäin silloin ja remppahaalarit vedetään heti jalkaan... kunhan tulee valmista, niin esittelen uuden ihanan kotini tällä <3 katseet on suunnattu jo eteenpäin, eli keskitän kaikki sisustusajatukset jatkossa sinne. Muutamia uusia juttuja oon tännekkin hankkinut...









































En malta millään odottaa, että saan sisustaa heti joulun uuteen asuntoon <3 oon jo hankkinut muutamia sisustusjuttuja uuteenkin kotiin. Pääsen muuten kuun lopussa elämäni ensimmäisille partylight kutsuille :D oon jo selaillut kuvastoa ja katsellut himotuimmat :D

Meidän riiviökin on kasvanut ihan mieletöntä vauhtia!! 6 kk. alkaa olemaan jo neidillä ikää. Hampaat on kaikki jo vaihtuneet ja onneksi se kova kaluaminenkin sen myötä on vähentynyt. Pienillä tuhotöillä ollaan onneks päästy. Makkarin jätetään ne aina, kun jäävät päinsä tänne ja se kyllä edelleen perataan niin, ettei mitään irrallista pureskeltavaa jää neidille.... mattoja ei vieläkään ole saatu lattioille. Melkein sisäsiiti neiti on, mutta saattaa tulla vielä vahinkoja. Toivottavasti uuden asunnon myötä matotkin pääsee jo lattioille! tosin sitten on pian odotettavissa neidin ekat juoksutkin.. blaah!


























Kuulemisiin.... viimeistään marraskuussa!

6 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää vanhassakin "kämpässä " innolla odotellaan uuden asunnon tuulia:)
    Nuo canvaasi taulut on mahtis juttu, mullakin muutama omista ipanoista.

    VastaaPoista
  2. Koivukujanriikka,
    Kiitos <3
    Tuo canvaasitaulu on edellisestä koirastamme Kirasta <3 siinä se lutuna vartio meidän unia. Mietinnässä jo lisää noita uusien karvakuonojen kuvilla. Eikä edes muuten kovin hintavia...

    VastaaPoista
  3. Canvastaulu mahtava! Mäkin haluun omasta mopsista tollasen kyllä... Ja hieno koiraneiti teillä!

    VastaaPoista
  4. Niina,
    eikun Ifolorilta tilaamaan. Netissä kaikki onnistuu tänä päivänä, helppoa! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana nähdä sitten teidän uus koti!
    Ja minusta kanssa tuo taulu Kirasta on tosi hieno - oon miettinyt kuvaa kehyksiin meidän Moseksesta myös, mutta siitä ei tahdo saada noin näyttävää kuvaa :D

    VastaaPoista
  6. Johanna,
    tuo kuva on otettu vain muutamia viikkoja Kiran pois menoa ennen <3 neidin lempi metsässä...

    Moseshan on niin mainio poseeraaja, ainakin kuvien perusteella mitä blogissa on. Siitä taitaa saada aika paljon niitä tuho-otoksia :D:D

    VastaaPoista