sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain lainattua

Mä olen saanut vihdoin oman pienen bloginurkkauksen. Koko aamun tässä olen istuskellut hymyssä suin :) Tein aivan ihanan löydön eilen findit.fi sivuilta ja vielä saman päivän aikana kävimme hakemassa tämän ihanan 100-vuotiaan klaffipöytä vanhuksen meille ♥ Olin jo valmiiksi suunnitellut sille oman paikan ja kävin jo hakemassa valkoisen huonekalumaalinkin, että näyttäisin sille hieman pensseliä. Mieli muuttui kun kannoin sen kotona paikalleen. Ihastuin oitis tuohon marjapuuron väriin ja ajan patinaan, Mitä mieltä olette, maalaanko valkoiseksi?


Pesäksi olen tämän nimennyt.
Juu ja jalkalistat puuttuvat edelleen :)




Pinnatuoli mummin liiteristä lainattu
ja kaikki muu omasta
takaa "uutta"



Special moments ♥
ja läppäristä irronnut nappi :D





Tuolla rapun alla mä nyt sitten
majailen....



Tuon suuntaisiksi haluan alata päivittämään kodin huonekaluja. Kumpa haaviin vaan sattuisi joku ihana vanha senkki ja vaatekaappi. Ensin ajattelin, että ehdottomasti valkoista mutta pitää sitä antaa muillekkin väreille mahdollisuus ihastuttaa :)

Käykäähän osallistumassa arvontaan, vielä ehtii! linkki siihen löytyy sivusta.

Nyt pitää pikapuolin lähteä koirien kanssa lenkkeilemään. Ulkona on niin mielettömän kaunis aurinkoinen talvipäivä. Sen jälkeen mä palaan pesääni ♥

Ihanaa päivää kaikille ♥

44 kommenttia:

  1. Onpa vain ihana portaiden alusta :)
    vanhoissa huonekaluissa on tunnelmaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, niissä on kyllä tunnelmaa aivan eri lailla kun uusissa <3

      Poista
  2. Ihan tuo klaffipöytä, tuo värikin on aivan mahtava ja pitäisin sen vaikka tuon värisenä... Nythän sinulla on hyvä oma Bloginurkkaus...
    Onnea uudelle Bloginurkkaukselle ja innolla odotan uusia päivityksiäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Nyt on oma ja rauhallinen bloginurkkaus, kyllä tuolla rapun alla mahtuu mainiosti olemaan :D

      Poista
  3. Hieno löytö. Ja näyttää kyllä kivalta just tuon värisenä.
    Mukavaa aurinkoisen sunnuntain jatkoa!
    -k-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Arvelutti tuo väri ensin itseänikin, mutta paikoilleen kun sen sain niin ihastuin <3

      Poista
  4. Vau, ensinnäkin aivan ihana bloginurkkaus ja suloinen pöytälöytö! <3 Mä jättäisin pöydän noin ja jos alkaa myöhemmin tuntua, että kaipaa maalia, niin sitten maalaisin. Ettei ala harmittamaan myöhemmin. :)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Juuri noin mä teen! jätän sen ainakin nyt, jos mua alkaa se myöhemmin tympimään niin saahan tuon aina maalattua.

      Poista
  5. Ihana pöytä. Tiedätkö mitä, vaikka itse huidon valkoista maalia kaikkialle niin minusta tuo on aivan ihastuttava tuollaisena. Jos myöhemmin siltä tuntuu että haluat sen valkoiseksi niin sittenhän voit sen maalta ;)
    Ihastuttavaa sunnuntsita sinulle.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Olin ihan satavarma, että sudin tuon valkoiseksi. Kuitenkin se istui tuollaisenaan niin hyvin ympäristöön, että muutin mieleni... ja ehkä hieman laiskuuttanikin ;)

      Poista
  6. Se on IHANA!!Älä maalaa!!<3 <3
    Tuolla kelpaa bloggailla!Suloinen työpiste!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EN MAALAA!:D

      Kelpaa kyllä, tulee tuolla pikkusessa pesässä niin turvallinen olo ;)

      Poista
  7. Onpa upea työpöytä, ja koko nurkkaus! :) Itse en varmaan sitä ihan heti ainakaan maalaisi.. Ihana se on tuollaisenakin! <3 Jos alkaa kyllästyttämään, niin sitten vaan maalia päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Me avokin kanssa ihastuttiin molemmat tuohon väriin. Kuinka monesti mies tykkää pinkistä? :D

      Poista
  8. Ihana bloggauspiste. Ihastuin kovasti tuohon pöytään, todella kaunis kaluste! Ihana <3
    Kauniita kuvia ja teillä on tosi nätin näköistä. :)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! <3 Kiitos ihanasta kommentista!

      Vielä tuohon haaveilen virkattua juhannusruusu mattoa. Itselläni ei ole kummosia kädentaitoja, joten katsotaan teetätänkö jollain ;)

      Poista
  9. Ihana pöytä! Mä maalaisin, jos omaan kotiini sen saisin, mutta teille näyttää sopivat alkuperäisessä asussaankin. Kivaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Voipi olla, että mäkin tuohon väriin joskus kyllästyn. Ties vaikka siitä tulis joskus musta ;)

      Poista
  10. Ihana bloggauspiste. Todella kaunis pöytä, itse jättäisin aluksi noin ja katsoisin mitä mieli haluaa, jos tulee tunne, että pitää maalata niin sitten maalaisin, mutta aluksi siis katselisin rauhassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Katselen rauhassa! tällä hetkellä rakastan tuota juuri tuollaisenaan :)

      Poista
  11. Minä hioisin ja lakkaisin kannen. Jalustalle tekisin saman, ja jollei onnistuisi, maalaisin jalat valkoisiksi. Kiva pöytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huono idea tuokaan! Tällä hetkellä on kova fanitus vanhoihin huonekaluihin ja nimenomaan siihen patinaan ja ns. elämisen jälkeen :)

      Poista
  12. Kiva bloggausnurkka <3!! Tiiätkös että mäkin sain oman nurkkani valmiiksi perjantaina, kävin ostamassa pöydän ja muut tarpeet oli jo valmiina :D En ole vaan ehtinyt vielä postaan siitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D mikä sattuma! no tätä bloginurkkaus villitystä on liikkeellä ;) Hyvältä näytti sielläkin!

      Poista
  13. IIH, mä sanon nyt vaan et onnee uudelle bloggauspisteelle :) Mietit ja katset ja maalat sitten jos siltä tuntuupi!

    VastaaPoista
  14. Mä maalaisin jalat siltä seisomalta valkoiseksi, kansi on ihana sellaisenaan <3

    VastaaPoista
  15. Kaunis nurkkaus. Ja aikas mieletön löytö.
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Tulee kyllä päivittäin selailtua juurikin näitä tori.fi ja findit.fi vanhojen kalusteiden osalta. Klaffipöytää en tarkoituksella etsinyt, mutta ihastuin <3

      Poista
  16. Suloinen nurkkaus! :)

    VastaaPoista
  17. Ihana pöytä ja koko nurkkaus, ihan mieletön paikka puuhastella koneella! minä komppaan Jenniä, kannattaa varmaan antaa hetken olla tuollainen ja sitten lähteä sutimaan. Mä odotan aina suunnilleen suti kädessä kun huonekalu kannetaan sisään ja sitten välillä myöhemmin harmittaa...

    Mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! tuolla viihtyy yllättävän hyvin teekupposen tai kaakaokupposen kanssa <3 tulee kyllä edelleen vietettyä läppärin kanssa sohvallakin aikaa, voi tehdä monta asiaa samanaikaisesti ;D

      Poista
  18. Mäkin odottaisin hetken ja katselisin ennen sutiin tarttumista!
    Ihana on nurkkaus sulla!

    VastaaPoista
  19. Upea paikka bloggailuun :) Mahtava löytö tuo pöytä! Itse jättäisin ainakin tässä vaiheessa maalaamatta, ihana tuollaisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Samoin teen minä. Annan olla vielä. Ainahan tuon voi maalata jos kyllästyy!

      Poista
  20. Hieno löytö, kuin tehty siihen rappujen alle! :)) Itse en maalaisi. Väri piristää ilmettä, kun kaikki ei ole pelkkää valkoista ja "väritöntä". Ihana väri ja upea yhteensopivuus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ookkin? :) avokkihan oli ensin sitä mieltä, ettei tuonne rapun alle mikään sovi eikä mahdu. Joutui muuttamaan mielipidettään kun näki mun virityksen ;)
      Oikeassa olet tuon valkoisenkin suhteen. Kiitos :)

      Poista
  21. Mun blogissa on sulle pieni haaste, ellet oo jo tekaissut:)

    VastaaPoista
  22. I love posts like this, I mean inspiration & small cute staff

    VastaaPoista