keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tapetointi murheita

Tulin pikaisesti moikkaamaan teitä. Viimeksi tuossa kerroinkin teille murheen kryynistä eli tuosta makkariin laitetusta tapetista. No niinhän siinä sitten kävi, että joudun repimään eilen tapetin alas. Eipä siinä pikku viillot enää auttaneet. Tiedä sitten mikä tuohon tapetin kurpuiluun johti, mutta nyt pitää yrittää tehdä sitten viimeisen päälle hyvää jälkeä. Pohja on nyt sitten myös välttämättä maalattava, että tuohon uskaltaa taas yrittää. Ikinä ei olla aiemmin pohjamaaleja tapettien alle vedetty ja hyvä on aina ennen ollut lopputulos. Samassa tuli sitten päädyttyä myös tapetin vaihtoon. Liekkö ollut huono laatuista, ainakin edullisesti löytyi Prismasta tuo edellinen. Marssin tänään heti töiden jälkeen tapettikaupoille ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä ♥


Tämä nyt sitten ois tarkoitus viikonloppuna
viimeistään seinälle saada
laitettua.




Tuossa uusittiin muuten vuoden vaihtumisen kunniaksi bannerikin, tykkään ainakin itse. Oma ideoima ja avokin taas toteuttama :)

Toivottavasti kaikki ovat selvinneet ehjin nahoin uuden vuoden vietosta ;)

Mukavaa keskiviikko iltaa ♥

18 kommenttia:

  1. Uusi banneri on aivan ihana, tosi tyylikäs! <3

    Harmillista, että tapetti ei suoristunut! Tuo uusi näyttää kyllä niin kivalta, että eipä haittaa varmaan, että päätyy seinälle. :) Odotan jo kuvia uusitusta makkarista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Olen kyllä uuteen tapettiin enemmänkin kuin tyytyväinen. Onneks se ensimmäinen tapetti meni pipariksi, vaikka sillä hetkellä ei naurattanut ;)

      Poista
  2. Hieno banneri! Uusi tapetti näyttää hienolta. Harmi, että jouduit repimään uudet tapetit alas. Toivotaan, että nyt onnistuu...Ohuet paperitapetit osaavat olla joskus hankalia laitettavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Sanos muuta, tuo toinen tapetti oli kyllä ihan omaa luokkaansa! oli melkeinpä yhtä paksua kuin tasoitetapetti, huomattavasti helpompi työstää.

      Poista
  3. Onnea tapetointiin! Kyllä se nyt onnistuu :)!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä tapetointiurakkaan! Tosi hieno uusi banneri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kiitos tsempeistä, oli tarpeen ;)

      Poista
  5. Oi, onko teillä rottis? Minkä ikäinen. Meidän ihan reilut seitsemän vuotta vanha Aku-rottis kuoli marraskuussa. Meillä on ollut kolme rottisurosta. Nyt kokeillaan vaihteeksi kultaistanoutajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin pikaisesti kurkkailemassa blogiisi ja palaan vielä paremmalla ajalla kommentoimaan ;) Akun sieltä myös kuvista bongasin <3

      Juu meillä on 1,5 vuotias rottis neiti. Toinen rottis meillä menossa. Ensimmäinen lopetettiin ennen 6-vuoden ikää lymfooman takia. Ihania koiruuksia ovat <3 Meidän aka rottisn neiti oli Kira, yltiö sosiaalinen tapaus. Tämä toka Carmen on taas vastakohta. melko arka yksilö. Kotioloissa aivan ihana koiruus tämäkin.

      Poista
  6. Ihailin jo tuota upeaa banneriasi!! Voi kun osaisi tuota kuvailua ja tekniikkaa noin hienosti!
    Onnea uudelle yritykselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Tuota avokkia saan kiittää tuosta bannerista, en mie osaa tuollaista tehdä vaikka se kuinka yrittää mua opettaa. Avokilla etulyötin asema, oma mainostoimisto ;)

      Poista
  7. Moikka! Kävin jo eilen kattelemassa blogiasi ja tuo tapetti on kyllä ihana.

    Heitin sulle myös haasteen, joka löytyy blogistani http://elamaaeirassa.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva kun oot löytänyt blogiini, tervetuloa mukaan <3 kävinkin jo kurkkimassa haasteen, mutta käyn sen sieltä nappaamassa paremmalla ajalla. Kiitos ja kumarrus siitä :)

      Poista
  8. Onpas hieno banneri! Kun osaisikin tehdä noin hienon itsekin...huokaus.

    Tapetti näyttää älyttömän hienolta, tulee varmasti upea makkari. Kuvia odotellen.

    Ihanaa alkuvuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos <3

      Kumpa mäkin osaisin, avokki tuossa taas mulla apuna. Idea lähti multa ja toteutus täysin avokin.

      Ihanaa alkuvuotta sullekkin!

      Poista
  9. Kiva blogi! :) Saakos udella, millä ohjelmalla teit bannerin ja mitä kuvankäsittelyohjelmaa suosittelet, jos alkais pitää blogia??

    - Minttu -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Minttu :)
      kiva kun löysit tänne, tervetuloa kurkkimaan ja urkkimaan ;)

      Photoshopilla yleensä noita kuvia pyrin muokkailemaan. Tuo banneri tehty photoshopilla ,edellisiin käytetty myös 3d maxia. Itse noiden käytössä aika noviisi, photoshopilla osaan niitä kuvia muokkailla. En paljon muuta. Onneksi tuo avomies on ammattilainen jos tarvitsen apuja. Kerrohan koska blogi pystyssä niin tuun kurkkimaan ;)

      Poista