lauantai 27. helmikuuta 2016

Pystyhirttä lisähuoneessa

Reissusta kotiuduttu. 1 yö Helsingissä teki nannaa. Samalla tuli kotiin viemisiä H&M Homesta ja Ikeasta. Niistä myöhemmin. Tännekkin saadaan muuten viimein H&M Home myymälä, mä oon niin odottanut tätä. Toisaalta taas liian lähellä :D Reissaaminen 1,5 vuotiaan nassikan kanssa on aina vähän kysymusmerkki, mutta yllättävän hyvin meni kun käytiin välissä jalottelemassa ja purkamassa energioita. Perjantaina klo 18 jälkeen oli hieman haasteellista löytää keskustasta lapsiystävällistä ravintolaa...ruoka oli ainakin maittavaa, ei muuta mainittavaa ;D


Tämän seinän kuvakollaasi on vasta aluillaan. Tarkoitus olisi saada koko seinäpinta täytettyä valokuvilla, tauluilla ja tyhjillä kehyksillä. Tästä Ikean Hemnes-pöydästä olin jo luopumassa sen ison koon vuoksi, mutta toistaiseksi sai jäädä. Vähän jo ehdittiin tuohon miehen kanssa suunnitella tasoa.


Viherkasvit ei oo ollut mun juttu, nyttemmin tykästynyt kun kaikkialla näkee.

 



 Täällä pohjanmaalla on sadellut reilusti lunta meidän reissussa ollessa. Lumitöitä olis siis luvassa näin aamutuimaan. Meillä herättiin jo ennen kasia. Olisi ollut niin ihanaa nukkua pidempään. Ehkä päivätirsat piristää myöhemmin, jos sellaisiin on mahdollisuus.


Mukavaa sunnuntai päivää!

4 kommenttia:

  1. Kaunis huone! Noi taulut ja kuvat tulee tosi kauniisti esille tuolla tummalla hirsi seinällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3 juu olen kyllä samaa mieltä. Itse olin ehdottomasti valkoisen hirsiseinän kannalla, mutta ei nuo olisi siinä tullut yhtä nätisti esille. Vaalealle vähän edes kontrastia :)

      Poista
  2. Kyllä tuon pystyhirrenkin saa näyttämään tosi hienolta! Ihanaa maalaistunnelmaa välittyy kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi <3 Juu samaa mieltä olen, vaikka moni meidän suunnitelmia epäili ja sanoi, ettei hyvä tuu. Tyytyväisiä ollaan, että pidettiin oma pää.

      Poista