Eilen järjestin kotonani Nosh-vaatekutsut. Ihania ihmisiä, hyvin onnistuneet leipomiset ja kauniita vaatteita. Voi, että mä nautin :) Nämä olikin sitten vikat järjestetyt kutsut ennen LA:ta. Seuraavana onkin sitten ristiäisten suunnittelu kesälle. Vielä en jaksa niitä alkaa pahemmin miettimään, jos nyt ensin hoidettaisiin tämä vauva ulos. Huhtikuussa siis muuttuu meidän parheen elämä ja pienen pojan pitäisi saapua ilahduttamaan meidän elämää.
Tein Nosh-kutsuille muutamankin kakun, mutta ehdoton lemppari oli mustikka raakakakku. Jopa mieheni sanoi, ettei ole ikinä maistanut niin hyvää kakkua. Sehän oli aivan ihmeissään, että olenko muka itse senkin leiponut.. luottaen siis mun taitoihin ;)
Ohje on napattu täältä josta muunnos täältä . Tein tästä ensin kokeilun, joka ei ollut yhtä hyvä kun tämä viimeinen. Tein pieniä muokkauksia ohjeeseen. Laitoin pohjaan puolet mantelia ja toisen puolen taatelia. Lisäsin myös kookoshiutaleita pohjaan. Myös suolan jätin pois pohjasta, mielestäni kaipasi enemmin makeutta kun suolaisuutta.
Suosittelen testaamaan tämän. En ole itsekkään aiemmin tehnyt raakakakkuja, tämä oli yllättävänkin helppo ensikertalaisen toteuttaa.
Herkullista viikonloppua!
Testiin menee! Kiitos ohjeesta :)
VastaaPoista