lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kiirettä pitää...

Oon potenut niin huonoa omaa tuntoa, kun en ole päässyt tänne päivittelemään blogia. Kotirintamalla pitää kiirettä. Meidän pieni poika syntyi 4.4 ja on nyt siis jo pian 2 vkoa... kuinka nopeasti tämä aika meneekään. Yritän ottaa hetkistä kiinni ja nauttia :) Pikku hiljaa pitää alkaa suunnittelemaan jo ristiäisiäkin. Pidin Nosh-vaatekutsut helmikuussa ja sieltä jäi pari kivaa kakkureseptiä käteen, joten tarjoilut on jo osittain suunniteltu. Ihanat rakkaat kaverit järjesti mulle viime kuussa babyshowerit ja sieltä jäi kivaa rekvisiittaa myös ristiäisiin.

Kodarin remppa saatiin kun saatiinkin valmiiksi ennen uutta tulokasta. Jokseen sen sisustaminen on jäänyt vielä vähän keskeneräiseksi, mutta tärkeimmät ensin pois alta. Kalusteet tilattiin Ikeasta ja lattian muovimatto on Tarkettin Aquarelle mallistosta. Mallistosta löytyi useampi kiva kuosi ja oli vaikeaa valita misti piti eniten. Tämä malli lopulta miellytti niin minua kuin miestänikin. Tarkettilla oli myös ihan älyttömän kivoja ns. marokkokuosisia mattoja, mutta ne eivät valitettavasti olleet kosteaan tilaan tarkoitettuja. Meillä on ollut ajatuksena päivittää pikkueteisen laattalattia muovimattoon, sillä saisi tosi kivan uuden ilmeen tuulikaappiin.

Kodari huutaa vielä kuivausrumpua.. nyt kun on kaksi pientä pirpanaa huomaa kaipaavansa sitäkin. Pyykkiä nimittäin tulee yli äyräiden ja sitä ei meinaa saada mihinkään kuivamaan.  






Pikkuiset jalat <3 Pistin kotona pystyyn kuvaus studion ja ikuistin meidän tulokkaan 1 viikkoisena.
Esikoisesta ei ookkaan otettu ns. virallisia kuvia kun 4-kuukauden
iässä.



Olisi ihanaa kuulla mitä teidän kevääseen kuuluu? Takatalvi yllätti ainakin taas täällä pohjanmaalla.
Ellen just ehdin vähä siivoilla pihaa. Kasvihuonekkin odotti jo kovasti kevätsiivoja, mutta eipä
sillä nyt taidakkaan olla kiirus.



Terkkuja,
Janika

2 kommenttia:

  1. Onnittelut pienestä pojasta! ❤Meillä syntyi tyttö 16.3, laskettuna päivänä. Joten viimeinen kuukausi mennyt tutustuen ja ihastellen tuota pientä ihmettä. Ihana ajankohta vauvalle, tämä kevät nimittäin! ❤

    VastaaPoista