sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sunnuntain jupinat ja karppileivät

Koko viikko taas vierähtänyt, etten ole tänne päässyt moikkaamaan teitä. Uusia lukijoitakin on tullut kivasti, tervetuloa kaikille ♥

Tämä aamu on vierähtänyt karppi leipomusten parissa, sekä siivoten. Kello lähenee kahta ja meikäläinen on edelleen pyjamassa :) eikös tää ole juuri se sunnuntain tarkoitus? Mun pitäisi vielä kyllä piipahtaa tänään vanhemmilla ja mumman luona. Siivoilin tosiaan ja nappailin teille muutamia kuvia.


Tapetti joka vaihdettiin rappuun jo
keväällä, näkyy tuossa
valossa nyt hiukka selvemmin



Hylly
 rappuun kirpparilta



ja sitten siihen herkulliseen
karppileipään, Sian
muki(t) myös uutukaiset :)


Tuo karppileipä lienee muutein herkkulisinta mitä olen eläessäni maistanut, aika kovia lupailen ;) Avokki on ihan samaa mieltä. Vehnäjauhot korvataan mantelijauhoilla ja taikinaan sekaan saa laittaa ihan mitä mieleen juolahtaa. Tänään laitoin mukaan tomaattia, fetaa, oliivia ja sipulia. Ohjetta tulee tässä jos joku innostui testaamaan.

neljä annosta tulee tästä ohjeesta, teen yleensä itse aina x3 niin saan yhden pellillisen.

2 kananmunaa 
1,5 dl mantelijauhetta 

2 dl juustoraastetta 

1-2 tl leivinjauhetta
Sotke kaikki ainekset sekaisin, tee kasoja uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa kunnes ovat kauniin ruskeita. Eikä muuten mene kuin hetki, että ovat.



Se olis sitte 5 päivää niin meidän Gran Canarian matka starttaa, oi mahtavuutta!! lomailua siis tiedossa ♥ Aivan outo tunne, kun mähän olen tehnyt iäisyyden aiemmin pätkähommia ja lomistahan silloin ei ole tietoakaan. Ekaa kertaa elämässäni saan pitää töistä vkon loman :D Ja mähän en meinaa pysyä pöksyissäni kun ajattelinkin, että kesällä saan viettää 4 vkoa lomaa.

Arvonta kuun loppuun asti, käykäähän osallistumassa. Mitä luultavimmin arvonta tapahtuu vasta kun palaan lomaltani.

Palaillaan, Ihanaa sunnuntaita! ♥

23 kommenttia:

  1. Kiitti ohjeesta, leivät näyttää ja kuullostaa herkullisilta! Täytyy ehdottomasti kokeilla joku päivä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kokeile ihmeessä! Tuohon taikinan sekaan voi heittää melkeinpä mitä vain ;) käsiäkään ei tarvi sotkea taikinaan, kun saa seattua kauhalla ja kauhalla sitten ne taikinan "könteiksi" uuni pellille.

      Poista
  2. Näyttää kyllä herkulliselta, vaikka en karppausta ole koskaan kokeillut.
    Kivoja otoksia teiltä kotoa. <3

    Ihanaa lomailua! Tekee varmasti hyvää päästä lämpimään talven keskellä! :)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3

      Kyllä se matkailu aina piristää! kummasti sitä vaan sai lisä pontta taas arkeen :)

      Poista
  3. Voi teidän reissu on ihan pian!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jo :D olispa vielä edessä päin. Noh, syksyksi sitten uutta!

      Poista
  4. Kuullostaapa ihanalta sunnuntailta! :)
    Pitäisköhän mun VIELÄ kerran yrittää karpata.. Näyttää nuo leivät niin herkullisilta :)

    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun karppaus on kyllä nyt kans matkan myötä mennyt retu perälle :D hankala saada siitä uudelleen kiinni, pitää yrittää tsempata taas muutokseen! Tsemmpiä karppaukseen, jos päätät vielä antaa sille mahdollisuuden :)

      Poista
  5. Hei tuota pitää kokeilla, olen meinaa ollu viljattomalla dieetillä syksystä saakka ja tuohan sopii siihenkin. Mantelijauhettakin löytyy. Voi miten ihanaa reissu tiedossa, minäkii haluaisin jonnekin lämpimään :) Mukavaa reissua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, tuohan sopii sitten sinunkin diettiin :) mun dietti on viime aikoina ollut aika hakusessa. Yritän tsempata itseäni uuteen alkuun lomailun jäljiltä ;)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. IIIKKK,iik! :D kovasti huvittais syksyllä taas lähteä, mutta saas nähdä.. pitääkö alkaa säästökuurille ennen sitä... mitä luultavimmin, ei oo halpaa huvia valitettavasti.

      Poista
  7. Mä en ole koskaan noista karppijutuista ottanut selkoa, mutta noi sun leipäset kyllä kuulostaa ja näyttää herkuilta! Pitääkin kokeilla!
    Ihanaa, kun pääsette lomalle! Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileppa ihmeessä :) meille mastui molemmille kovasti!

      Poista
  8. Kiitos herkullisesta ohjeesta! Oikein hyvää matkaa ihanalle saarelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 Testaa tuota ihmeessä, on herkkua!

      Hyvin meni matka, uutta odotellessa :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Olihan se ihana, taas jatkaa töitä painaa. Tietää ainakin minkä takia, että pääsisi tuollaisille reissuille jatkossakin :)

      Poista
  10. Piiitkästä aikaa kurkkimuksilla.. ihana postauksia täällä toinen toisensa jälkeen <3 Niin kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nonnukka <3

      Ei sitä ehdi aina käydä vierailemassa. Itse on taas tässä blogimaailmassa ollut hieman taukoilua. Pitää taas yrittää hieman ahkerammin tännekkin postailla ja käydä teidän ihania blogea kurkkimassa :)

      Poista
  11. Kiitos ohjeesta, pitääpäs kokeilla joku krt :)

    VastaaPoista
  12. Hei, tein itsekin juuri karppileipää pitkästä aikaa! Ohje on osittain sama kuin tämä jolla sinä teet. Täytyy koklata tätäkin ohjetta joku kerta! Linkitin blogisi omaan blogiini koska idean aurinkokuivattujen tomaattien lisäämisen taikinaan bongasin blogistasi:) Hyvä idea lisäillä taikinaan juuri esim. noita tomaatteja, oliiveja, sipulia tms!

    VastaaPoista