Ihana Seija Stella Vanilja blogista heitti mulle mukavan haasteen. Tämäpä sattuikin hyvin, koska mä menin ja hajotin meidän uudenkin kameran enkä nyt siis pysty ottamaan kuvia ollenkaan. Sitä odotellessa voin toteuttaa teidän ihanien haasteita.
Iso kiitos näistä ♥
nämä piristää aina mieltä vaikka olen aika laiska näitä joskus toteuttamaan. Yritän parantaa tapani :)
KAUPUNKI VAI RANTALOMA? PERUSTELUT.
Hmm..
riippuu vähän vuodenajasta. Kanarialla tuli todettua, että en
kovin pitkään jaksa vaan löhötä, että pitää myös olla koettavaa ja nähtävää.
Pelkkä rantakohde ei ehkä ole mun makuun. Hyvä kombo kumpaakin olisi paras
yhdistelmä.
PARAS ASIA JOKA MINULLE ON TAPAHTUNUT VIIME AIKOINA?
Tämä
on hieman ristiriitanen. Kamalin asia mitä on tapahtunut viime aikoina oli
ehdottomasti tuulimunaraskaus, mutta siitä seurasi jotain hyvääkin. Se lujitti
aivan mielettömästi meidän parisuhdetta ja taas ollaan entistä tiivimmät
paita+peppu. Paras asia on edelleenkin siis mun avokki. Mä olen myös
alkanut olemaan sinut itseni kanssa, eli aina ei tarvitse miettiä mitä muut
musta pohtii.
PARAS KESÄHERKKUSI JA MAHDOLLINEN RESEPTI.
Kesäherkku..
nams niitä on niin monia. Mansikat ja jäätelö, herneet, mustikkapiirakka
vanilijakastikkeen kanssa ja muuten tuo äiskän luo illanistujaisiin tekemäni
seeprakakku oli aivan mielettömän herkkua!
Seeprakakun ohje:
1.
Voitele vuoka korppujauhoilla. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä
keskenään vehnäjauhot, vanilijasokeri ja leivinjauhe. Lämmitä maito mikrossa
kädenlämpöiseksi. Sekoita munavaahtoon hitaasti vatkaten vuorotellen
jauheseosta, maitoa ja öljyä. Jaa taikina kahteen osaan. Sekoita toiseen
puolikkaaseen kaakaojauhe.
2.
Kaada keskelle vuokaa vuorotellen tummaa ja vaaleaa taikinaa puoli dl
kerrallaan. Älä jää odottamaan taikinan leviämistä vaan kaada seuraava kerros
päälle saman tien. Jatka näin, kunnes kaikki taikina on käytetty.
3.
Paista keskitasolla180 asteessa n. 40 min. Kumoa ja jäähdytä. Paloittele tumma
suklaa ja sulata ne mikrossa. Mittaa kerma kattilaan ja lämmitä liedellä, älä
kuumenna kieuhuvaksi. Kaada sulkaa joukkoon. Laita kattila hetkeksi vielä
liedelle miedolle lämmölle. Sekoita kunnes kuorrute on tasaista. Jäähdytä ja
kaada kakun päälle.
4.
Sulata myös valkosulkaa mikrossa. Kaada kertakäyttöseen pursotin pussiin.
Leikkaa aukko pussin suuhun ja taiteile seepraraidat. Lisää kesäiset marjat.
TAIKINA
4
munaa
3
dl sokeria
4
½ dl vehnäjauhoja
2
tl vanilijasokeria
2
tl leivinjauhetta
1
dl kädenlämpöistä maitoa
2
½ dl öljyä
2
rkl kaakaojauhetta
SEEPRAKUORRUTUS
130
g tummaa
sulkaata
1
dl kuohukermaa
70
g valkosuklaata
kaiken
kruuna mansikat
KESÄPERINTEENI?
Ei
kyllä mitään perinteitä ole vielä päässyt muodostumaan. Perus mökkisauna,
grillaus ja tikanheitto. Toivottavasti tulee vielä monta kesää perinteiden
muodostamiseksi.
PARAS VIIMEISIN SISUSTUSOSTOKSENI.
Ehdottomasti
60-luvun pieni ruskea senkki. Tuunasin siitä omaan kotiin sopivan valkoisella
maalilla ja uusilla nupeilla. Nyt se sai monta vuotta lisää.
MILLAINEN ON UNELMIEN ASUINYMPÄRISTÖ?
Tässä
on kokoajan etsinnän alla vanhempi ns. maalaistalo. Eli punainen tupa ja
perunamaa tyyliin mentäisiin. Iso vehreä tontti jossa mielellään vanhat
piha-aitat ja ulkosauna. Onhan tuo toinen osapuoli ehdottanut uudenkin
rakentamista, mutta kun haluan ehdottomasti vanhaa. Niissä on niin oma
tunnelmansa, eikä sellaista saa uuteen vaikka kuinka yrittäisi.
SUOMENKIELEN KAUNEIN SANA?
Oliskohan
se sitten se rakkaus.
*kuvat lainattu
MILLAISIA KESÄSUUNNITELMIA MINULLA ON?
3
viikon loma oli ja meni. Kovasti oli suunnitelmia ja kesälomareissu
toteutuikin, mutta paljon jäi myös tekemättä. Syksyllä vielä 1 viikko ja
kesäloma olisi tarkoitus jatkua jossain lämmössä.
PARAS VUODENAIKA?
OOO..
kesänlapsi mä oon, tämä oli helppo. Syksyssäkin on omat hyvät puolensa, sen
fiilistely on parhautta!
MIKÄ SAA MINUT ONNELLISEKSI?
Viime
aikoina olen osannut nauttia arjestakin, eli jopa kiva työ ja siellä mukavat
työ
kaverit saa mut onnelliseksi. Oma kulta ja perhe on aina tällä listalla. Tietysti myös karvakaverit, nekin antaa paljon!
kaverit saa mut onnelliseksi. Oma kulta ja perhe on aina tällä listalla. Tietysti myös karvakaverit, nekin antaa paljon!
Kiva haaste! Napatkaahan mukaan jos ette ole jo tehneet.
Ihana kun teit tämän näin pian :-) Olipa ilo lukea illan ratoksi :-)
VastaaPoistaMukavaa alkanutta viikkoa! <3
Tämä oli tosi hauska tehdä, pohdiskelua illan ratoksi itsellekkin :)
PoistaIhania juttuja, lomaa siis odotat jälleen :)
VastaaPoistaJälleen odotellaan. Juuri valitsin joululomat perään. Ensin kuitenkin syyslomia odotellessa ;)
PoistaIhana oli lueskella juttuja susta :) Oih tuollainen teidän etsimä talo ois munkin unelma!! :) Meillä mies ei vanhasta talosta ole innostunut (paljon remppaa), mutta kuten sanoit, niissä on sitä tunnelmaa monin kerroin! :) Toivottavasti löydätte teidän unelma talon! :)
VastaaPoistaVoih :( meillä kyllä kieltämättä hieman samaa ongelmaa. Mä tahtoisin kovasti vanhaa, mutta mies ei uskaltaisi ostaa, kun ei voi ikinä olla varma mitä saa. Toiseksi mies ei ole kummoinen remonttireiska, joten meidän taidoilla pelkästään ei koko taloa laiteta kuntoon. Nyt on alettu miettimään uutta taloa, mutta joka toteutettaisiin vanhan ajan tyyliin piharakennuksineen <3
PoistaToivottavasti sieläkin saadaan kompromissi ratkaisu ;)
Mukavaa lukea ja ihania vastauksia. <3
VastaaPoistaTeidän talosuunnitelmat kuulostaa aivan ihanilta myös!
Mukavaa alkuviikkoa!
Kiito :) juu suunnitelma tasolla tosin vasta, katotaan nyt mitä elämä tullessaan tuo!
Poista