tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vauvan huonetta & kuulumisia

Pitkästä aikaa jaksan tänne bloginkin puolelle tulla katselemaan :) Vieläköhän joku siellä ruudun takana seurailee? Tätä ajan kulua ei voi käsittää ja edelleen väsymys on tehnyt tehtävänsä ja entisestään vähentänyt mun bloggailua. Välissä energisiä päiviä, jotka meneekin sitten siivotessa ja kaiken pakollisen hoitamisessa. Täällä voidaan hyvin. Rv 22 menossa ja rakenneultra oli tänään. Pieni tyttö tulee ilahduttamaan meidän elämää loppu kesästä vastasi viikkoja ja kaikki muutoinkin kaverilla hyvin. Pesän rakennusvietti on alkanut! täällä on vimmatusti tapetoitu ja sisustettu lastenhuonetta. Anoppi teki aivan ihastuttavia Tilda pupuja 2 kpl, toisen laitoin lastenhuoneeseen ja toisen meidän makkariin pinniksen yläpuolelle. Lisänä lupasi tehdä meille vielä maton kuteesta maton valkoinen & beige värityksellä, milläs muulla kun tähtikuviolla. Olispas itselläkin moisia kädentaitoja. Jospa sitä vielä äippälomalla innostuisi opettelemaan uusia taitoja, jos pinna antaa myöden ;)

Huone on edelleen pientä hiomista myöten kesken, mutta ainakin ajatus jo löytyy lopputuloksesta. Rottinkituoliin olisi tarkoitus hankkia joku söpö koristetyyny, esim. pupuaiheinen. Tilpehööriä alkaakin jo olemaan tarpeeksi. Pinnistä kuvailen teille myöhemmin. Sen kans täytyy tehdä vielä aikamoinen duuni, ennen kun se on nukkumis kelpoinen. Hionta, maalaus ja ruuvailu + paklaus. Ostin Facebookin kirppikseltä ylihintaisen ja huonokuntoisen pinniksen, hyvä minä :D


Vaatesäilytys on vielä pienoinen ongelma. Kumpa tuossa vanhassa
kaapissa ei olis sitä kamalaa tunkkaista hajua.
Onko jollain antaa vinkkiä, millä siitä
pystyis hankkiutumaan eroon?









Kuva slidea kuvan perään... Huomenna me lähdetään pikku reissulle ennen LA:ta. Voipi hyvin olla etten hetkeen enään sitten päästä mihinkään näin helposti lähtemään.
Koirille hoito mun vanhemmillakin valmiina. Aamusta olis ajo Helsiki-Vantaalle ja siitä sitten
Roomaan, ihana Siellä kevät parhaimmillaan. Toivotaan vaan
hienoja kelejä, ettei pelkästään sadetta mitä näyttäis hieman lupailevan. Aikomuksena herkutella, shoppailla ja tietysti kiertää Rooman nähtävyydet mahdollisesti pienillä päiväunilla höystettynä.


Ihanaa viikkoa jokaiselle, palailemme!

34 kommenttia:

  1. Kaunista ♡ odottaa niin pientä tuhisijaa :-)

    Ihanaa matkaa ja onnea odotukseen ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka sujui oikeen mukavasti ja pientä tuhisijaa vielä odotellaan reilu 3 kk, kuinka nopeeta tämä aika meneekään? :)

      Poista
  2. Voi miten suloinen lastenhuone. Isosti tsemppiä odotukseen. Niin ja tietysti ihanaa lomaa. Roomaan minäkin vielä joskus haluaisin. Edellisestä kerrasta on LIIAN MONTA VUOTTA :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu :)

      Rooman matka oli ihana, mutta en tiedä menisinkö itse toista kertaa. Ei lopulta tehnyt välttämättä niin suurta vaikutusta ku oli odottanut. Omilta kotinurkilta pois pääsenminen on aina ihanaa!

      Poista
  3. ihana huone!! ja tutun näköinen tähtitapetti ;) joka sopii tuollaisiin hempeisiin vauvajuttuhin paremmin ku hyvin :) mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtitapettia oon kauan jo halunnut ja nyt oli hyvä kohde ;) seuraava oliskin sitten olohuoneen tapetti, pitää yrittää vähä inspistä avokillekkin saada :D

      Poista
  4. Voi ku söpö lastenhuone! Ihanaa odotuksen jatkoa ja mukavaa lomaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi :) odotusta vielä kolmisen kk ja sitten toivottavasti odotus palkitaan :)

      Poista
  5. Ihania kuulumisia ja tyttölupaus <3 Kaunis huone pikkuisella ja ihania juttuja olet sinne jo laitellut!
    Aivan ihanaa matkaa keväiseen Roomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttölupaus saatiin :) käydään ensi viikolla vielä 4d-ultrassa moikkaamassa pikkuista <3 Ei malttais odottaa!

      Poista
  6. Ihana postaus!!! Kaikkea hyvää ja rentoa menoakotiin!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on yritetty hieman rennolla menolla kotonakin, hankalaa tosin kun on tottunut touhuuja :D Vielä kun pystyy niin pitää yrittää. Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  7. Kokeiles tunkkaisuuteen ihan ruokasoodaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuosta oon kuullutkin joskus, pitää ottaa testiin! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  8. Oi, Roomaan!! Ihanaa! Ja kiva kuulla kuulumisia. Rentouttavaa matkaa rakkauden kaupunkiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentouttava loma oli! tosin eka päivä oli kävelyn osalta meikäläiselle liian raskas. Samoin lentomatka 4h + automatka 4h putkeen. Piti kyllä lepuutella yks kotipäivä välissä matkan jälkeen sen verran pisteli alavatsaan. Kaikki hyvin loppu hyvin kuitenkin :)

      Poista
  9. Ihana kuulla susta, usein olet ollut mielessä :) Aivan ihana kammari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä, että joku vielä jaksaa laittaa blogiini kommentteja :) Kiitos ihanasta viestistä!

      Poista
  10. Ihana huone! Kauniita yksityiskohtia... Jaksuja odotukseen ja rentouttavaa matkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :) ei kovin pitkä enää mammalomaankaan. Ensin lomailen melkein koko ensi viikon ja sit parisen vkoa töitä, 3vkoa kesälomaa ja melkeinpä sitten koittaa jo äippäloman alku :) Olis jo elokuu <3

      Poista
  11. Ruokasoodaa minäkin suosittelisin, kahvilautaselle kunnon annos molempiin kaappeihin. Ja pyyhi hyllyt mäntysuopavedellä. Jos jaksat ja voit, kantakaa kaappi myös tuulettumaan johonkin katettuun tilaan ulos, sekin raikastaa. Toivottavasti ei ole tupakointihuushollista hankittu, meillä meni kolmisen vuotta ennen kuin kaappi "rauhoittui", puu imee itseensä nikotiinin hajun todella hyvin :( Itse pidin kaapeissa vielä wunderbaumeja (halkaisin yhden eli puoliska per kaappi) ruokasoodan jälkeen, vanijan tuoksu imeytyi vähitellen ja syrjäytti paperossin hajun.
    Lycka till, t Keski-Pohjamaan mummu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) pitääkin koittaa, oon kyllä tuosta itseasiassa joskus kuullutkin. Ei kuulosta liian hankalalle! Olis ihana saada pikkuisen vaatteet tuohon kaappiin säilöön.

      Poista
  12. Voi miten suloinen huone on pikkuista odottamassa! <3 Aivan ihana.
    Mukavaa matkaa ja lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia :) Vielä hetken saamme pikkuista odotella, nopeeta tämä aika kuitenkin on mennyt ja loppua kohti tuntuu vaan kiihtyvän ettei mukana meinaa pysyä.

      Poista
  13. ihania juttuja vauvan huoneessa! Voimia ja hyviä vointeja odotteluusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Eija :) hyvin ollaa voitu toistaiseksi, ei kummempia sitä pient normaalia väsyä ja nippailuja.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitt :) kovasti jotain vielä kaipais, tulee varmaan vielä muuttumaan monet kerrat ennen pikkuisen tuloa :D

      Poista
  15. Hei miten minulta on tämä postaus mennyt ihan ohi.??;)
    Ihanan näköinen huone! Oikein söpöjä juttuja ja niin teidän muuhunkin kotiin sopivia. Kyllä tyyliä ei puutu :)

    Mukavaa pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehit kommentoimaan! ei tällä mun postaustahdilla mitään ole ehtinyt välissä tapahtua. Jospa taas sais hieman otetta blogimaailmaan pitkästä aikaa :)

      Poista
  16. Tosi kaunis huone tytölle!:) Tiedän, miltä tuntuu kun on väsy + kaikkea tekemistä niin ettei aina blogia ehdi/jaksa pitää ajan tasalla, samaa ollut täällä nimittäin havaittavissa. (Vaikkakaan en ole raskaana.:D) Aurinkoa ja energiaa toukokuulle!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkin väsymystä? Lähetän jaksuterkkuja sinne suunnalle <3 edelleen itelläkin välissä päiviä, ettei millään mitään jaksaisi puuhailla.. toisina päivinä sitten hosun niiden menetettyjenkin päivien edestä :D Iloa ja aurinkoa :)

      Poista