Täällä on aloitettu jo mammaloma epävirallisesti. Virallinen eka päivä on 14pv. Tuon selän ja mahan kanssa päätteellä istuminen ei tuntunut hyvältä, lisänä viimeaikoina on ollut niin kamala väsymys ettei enää voimat ja motivaatio riitä ongelmien ratkaisuun... niimpä olen kotona lepäillyt ja laittanut kaikkea valmiiksi pikkuiselle. Pieniä vauvan vaatteita, lakanoita, tutteja, tuttipulloja jne jne.. on pesty ja laitettu kaappeihin. Lisänä olen ehtinyt hieman myös sisustelemaan kotia. Ikeasta bongasin mukaan Hektar valaisimen olkkariin, olkkarissa on uusi tuunattu pöytä ja uusi tapetti. Tänään pääsen hakemaan kotiin mummani vanhan astiakaapin keittiöön, siitä on jo pitkään haaveiltu
♥ Vauvanhuone on kans saanut mm. uuden maton, anoppi sen meille virkkasi ja tykkäilen kovasti!
Olkkarin pöytä oli ostettaessa sininen ja pöytälevyt irtoili.
avokki meinasi, että saan heittää tällä
vesilintua... hullu :D
Maalia poistelin, hioin, ruuvailtiin pöytälevyjä kiinni ja maalasin. Tykkään ♥
tutustuneet sivuun?
Mukavaa viikon jatkoa ja tulevaa viikonloppua!
Ihana tuo uusi pöytäsi, kannatti kunnostaa! <3 Suloinen pikkuisen huone on odottamassa, paljon olet saanut aikaan. Tsemppiä loppuodotukseen ja hyvää äippäloman alkua! <3
VastaaPoistaKiitos Jenni :) Oli kyllä työläs tuo pöytäprojekti, enkä kuitenkaan saanut kaikkea vanhaa maalia pöydästä pois. Hieno se on noinkin, kiva kun pöydän pinnassa näkyy elettyä elämää.
PoistaIhana huone, niin kodikasta :) erityisesti tuo matto on niin ihana samoin tapetti terkuin tähtifani :)
VastaaPoistaTähtifani täälläkin, ei kai ole jäänyt epäselväksi? :D nuo tähdet vaan pitää pintansa, ei niihin voi kyllästyä!
PoistaTeillä on niin kaunista :-) joka puolella niin sievää :-) tuo lamppu sopii niin kivasti ♡ ja pöytä oli todella kunnostamisen arvoinen ♡
VastaaPoistaMukavaa mammaloman alkua ja tsemppiä ♡♡
Kiitos Seija :) tsempit vastaanotettu ja niitä varmasti tarvitaan. Ajatukset alkaneet jo pyörimään synnytyksestä lastenhoitoon ja unetkin on sen mukaisia! Mukavaa viikonloppua :)
PoistaOnpa ihana pesä... :) Pöytää täydentää varmasti mummilta haettu vanha lipasto. :)
VastaaPoistaKyllä täydentää! Yläkerta huutaa seuraavaksi jotain vanhaa ;)
PoistaHienosti uudistettu pöytä!
VastaaPoistaKiva tuo tähtimatto..onko anopilla tuohon ohje, jonka voisi uteliaille avata..? :)
Hassua että kysyit :D anoppi tuskaili tuon tähtimaton kanssa pitkään. Ohjetta ei ollut joten ihan itse säveltäen tuon teki, kuulemma kovasti piti purkailla ja aloittaa taas alusta ennen kun sai hyvän. Joku ohje oli mitä hyödynsi; http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/DDC8E8F0F830F574C225791A0010C5AD/$file/T%C3%A4hti_matto_20122011.pdf, tuosta kai otti ainakin pientä oljenkortta.
PoistaIhana pienen huone! Kaunista.
VastaaPoistaPöydästä tuli upea, hyvältä näyttää.
Kiitos Mia :) Mukavaa viikonloppua sinulle!
Poista