perjantai 5. toukokuuta 2017

Mattohulluus...

Crazy in love... mutta mikä tai mitkä nyt aiheuttaa taas tälläistä ihastusta? No matot tietenkin. Joka kevät ja talvi tulee uusittua kotimme mattoja. Viimeisimmät mattohankinnat osui kodinhoitohuoneeseen ja makkariin. Ns. marokkohenkinen matto oli ihan must saada olkkariin, nyt mielessä puhaltaa jo uudet tuulet. Tyylisuunta omassa sisustuksessa on pysynyt jo pitkään samana, mutta jatkuvasti sitä haaveilee myyvänsä koko kodin huonekalut sekä muut tykötarpeet ja uusivansa koko paketin... ehkäpä siinä kauhistuttaa se työn määrä ja itse olen henkilö joka haluaa kaiken heti, ilman välivaiheita. Kuulostaako jollekkin tutulle? Jos ei nyt heti koko kalustoa pääse uusimaan, niin paljon saa aikaan jo tekstiilien päivittämisellä. Matto, koristetyynyt, huovat yms..tuo jo kivasti uutta ilmettä kotiin.

Myönnän... itse ostan monesti maton jonka saan edullisesti, tai sanotaanko pilkkahintaan. Laatukin on usein vastaavaa, eli eivät ole sitten kovinkaan pitkäkestoisia. Enkö vieläkään ole ottanut opikseni, tiedättekö sanonnan ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa? Joskus jos satsaisi kunnolla laadukkaaseen mattoon, jonka voi saada myös kohtuulliseen hintaan.

Sopivasti sainkin meiliä yhteistyön merkeissä Millalta Sukhi-matoista. Joko tunnette yrityksen?
 Erityisesti minua miellyttää näiden mattojen persoonallisuus ja eettisyys. Jokainen matto on uniikki, niitä ei löydy yritykseltä varastosta vaan niiden valmistus alkaa  vasta kun teet tilauksen. Yhteistyötä tehdään suoraan tekijän kanssa, ilman välikäsiä. Tekijöille maksetaan kunnon palkkio hyvin tehdystä työstään ja taataan kunnolliset työolosuhteet. Reilu peli siis joka suuntaan. Sukhin matot on myös mielestäni ajattomia, eli varmasti laadun ja kuosien puitteissa menee monia vuosia. Tällä yrityksellä on niin super söpö logokin. Suhkilla on tällä hetkellä kivat aletkin menossa.

Kaksi mattoa verkkosivuilta vei mun sydämen. Khadija- lampaanvillamatto ja Shirisha- huopapallomatto.  Nämä matot sopii mielestäni moneen tilaan, mutta tein muutaman inspis- kollaasin sovittaen näitä ihanuuksia olkkariin, keittiöön ja lastenhuoneeseen. Mitä tykkäätte?












*yhteistyössä Suhki-matot*


Mistä te ostatte mattonne? Otan lisää vaihtoehtoja vastaan!


Terkuin,
Janika

2 kommenttia:

  1. Kiitos, tässä tuli pari uutta ideaa itsellekin! ;) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Mulla on vähän väliä sama juttu, suunnittelen täyttä sisustuksen uusimista vaikka oikeesti tykkään kuitenkin eniten tästä omasta tyylistä. Kun lukee blogeja ja ihailee instassa upeita kuvia modernimmista sisustuksista, tulee itsellekkin halu vaihtaa kaikki... onneksi se menee ohi.
    Mattojutut kuulostaa tutulta: halpoja ja huonoja, mutta jospa niihin vaikka oppisi panostamaan. Ihanat nuo sun uudet matot kyllä on <3
    Kivaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista