keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Jotain uutta, jotain vanhaa

Pistäydyin Elloksen alessa viikonloppuna ja nyt jo saapui tilaus haettavaksi, meikäläinen kun aina ottaa expressinä kun tää malttamaton ei millään jaksa odottaa :D 4 euroa oli tyynyliinat kipale ja tottai kai tuohon hintaan otin. Lisäksi meidän vielä paljastamattomana säilynyt työhuone sai laskosverhot, joihinka en ehkä sitten kuitenkaan lopulta ole tyytyväinen... taitaa mennä edelliset takaisin ikkunalle.























Tää päivä on taas tuntunut niin ikuisuudelta, huvittais vaan mennä jo peiton alle odottamaan huomista. Mun sijaisuus nykyisessä työpaikassa loppuu helmikuun alussa, vaikka hieman vinkattiin mahd. jatkostakin, mutta nyt on varmaa ettei meille kaikille siellä riitä hommaa... ja koska mä olen sijainen niin saan sanoa bye bye! harmittaa niin kovasti, kun kerrankin löysin työpaikan jossa tuun erinomaisesti juttuun kaikkien kanssa, mua arvostetaan ja muhun luotetaan. Lisäksi mun juuri suorittamalla näyttötutkinnolla ei tee mitään, koska alan hommat täällä Pohjanmaalla on kiven alla ja todella vähissä. Eli saa nähdä odottaako tätä taas koulunpenkki tai ainaiset loputtomat pätkätyöt, arrrgg!!


Toivottavasti muilla on ollut hyvä päivä ja huomiselle toivotaan kaikille meille parempaa!

10 kommenttia:

  1. Kaunista! <3 Ihana sänky tyynyineen! <3 Tyylikäs kokonaisuus!!

    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva löytää uusi blogi, hurjan kaunis koti ja ihania ideoita!
    Tosin tämän kirjoituksen innoittamana eksyin Elloksen sivuille ja tein tilauksen, jonka myötä olen nyt useita kymppejä köyhempi. NOT GOOD! :-D

    http://janinastar.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Sarppa,
    kiitos! sänkyhän pääsi heti Carmenin lempikaluamis listalle, kun se innostui meidän kotoa poissa ollessa syömään kulman toisesta päästä. No nyt on parhaamme mukaan yritetty paikkailla tuhoja kalustepakkelin ja maalin kera :D
    Mukavaa loppiaista myös sulle!

    Janina,
    Tervetuloa <3 mukavaa, että löysit tänne. Ou nou, meikäläisellä on paha vaikutus. Pitikin mennä mainitsemaan Elloksesta. Sori! mut hei, eiks oo kiva fiilis, kun kukkaro on taas hivenen kevyempi :D

    VastaaPoista
  4. Wautsi miten ihana makkari teillä nyt on siellä uudessa kodissa, IHANA <3!! Pidän peukkuja täällä että sun työt jatkuis :O) Entisenä pätkätyöläisena tiedän mitä se on ja stressi on päällä kokoajan, jos työt ei jatkukaan. <3

    VastaaPoista
  5. Minna,
    Kiitti tsemppauksesta <3

    Jos ei tuolla jatku, niin toivottavasti löydän edes joku päivä paikkani! paikoissa joissa oon viihtynyt, ei ookkaan ollut sitten jatkossa enää tarvetta :(

    VastaaPoista
  6. Ihana makuuhuone, ja hitsi jotta teillä on kaunis sänky! :) Mä vastaavasti tilasin h&m tekstiilejä kotiin :) Tsemppiä työnhakuun, toivotaan että sulle löytyis pian uusi työpaikka :)

    VastaaPoista
  7. Ihanalta näyttää!<3 Minä uskon, että aivan varmasti löydät vielä Sen paikan, joka on sinulle tarkoitettu ja tehty<3 Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  8. Villa Harmonia,
    Ite rakastuin kans niiiin tuohon sänkyyn Askossa, että se oli ihan must have <3

    On hilkulla, etten laita kans h&m tilausta eteenpäin :D siel on niin ihania värikkäitä kevät uutuuksia. Vaarallista tää bloggaillu, taas on pian kevyempi kukkaro :)

    Heidi,
    kiittää ja kumartaa sinnekkin tsempeistä <3 enköhän mä joku päivä toivottavasti löydä sen oman mulle tarkoitetun paikan. Katotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. alkaa olemaan jo ikääkin sen verran, että perheenlisäyskin alkaa olemaan ajankohtainen pian ;)

    VastaaPoista
  9. Höh työhommia, :/ toivottavasti löydät pian uuden paikan! <3

    Ihanat tyynynliinat tilasit!Mä yritän kovasi välttää noita alemyyntejä!kUn mitään ei oikein tarvis..kai...!:D

    mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Niina,
    Juu työhommia, onneks työhommat saa unohtaa nyt 3 päiväksi, jip jei IoI!!

    Mukavaa loppuviikkoa sulle myös :)

    VastaaPoista