Sattumalta muuten eilen bongasin facebookin kirpparilta yhden ihanan peltikyltin. Lähdin sitä sitten noutamaan eilen aamupäivästä. Paikan päällä odotti pienoinen yllätys! Tämän myyjän autotalliin oli rakennettu aivan ihanan suloinen sisustusmyymälä. Ei muuten jäänyt mun ostokset sitten yhteen tuotteeseen :) Tältä yritykseltä muuten löytyy myös kaunis nettiputiikki. Olen menossa kuvailemaan paikan päälle todennäköisesti ensi viikonloppuna, joten silmän ruokaa silloin luvassa täällä bloginkin puolella ♥
Tulenkin mitä todennäköisimmin tekemään yhteistyötä tämän tahon kanssa ja saamme toteutettua teille ehkä pienoisen arvonnan. Tästä siis myöhemmin lisää!
Blossomin ihana sydän oven nupissa lähti
oitis mun matkaan.
Peltikyltti oli myös yksi
ostoksistani.
Onko teillä muuten toiveita heittää siitä, että minkälaisia juttuja haluaisitte blogista lukea?
Yritän niitä sitten parhaani mukaan toteutella! Tuunaus juttuja varmaankin kaivataan..
Ne on juurikin mietinnän alla!
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
menen tekemään nyt blogikieppiä lemppari blogeihin ja niitähän
löytyy useampia :)
Kauniita kuvia. Mukavaa sunnuntaita, Jansku.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKiva kuulla. Mä kun olen niin kehno kuvailija :)
Voi kun olet tehnyt ihania löytöjä <3 ihana tuo kyltti! :-)
VastaaPoistaja kiitos vielä lyhty vinkistä :-)
mukavaa sunnuntaita! :-)
Kiitos :)
PoistaTuo kyltti oli kyllä ihana! olihan siellä vaikka mitä ihanaa, pitänee palata ;)
Kotoilua täälläkin ja akkujen latausta ensiviikkoa varten. :) Kivoja ostoksia teit.
VastaaPoistaSe on kaikista parasta! Yksi työpäivä ja taas saa laittaa itsensä latinkiin :D
PoistaKivalta kuulostaa nettiputiikki ja juttu, sekä arvonta! <3 Ihania löytöjä. :)
VastaaPoistaHuomasitko muuten, että olet voittanut blogiarvonnassani? Laitoin sinulle sähköpostia ja paketti odottaa postitusta. :) Onnea! <3
Juu on tulossa pian lisäinfoja, itsekkin innoissani :)
PoistaPalkinto saapui. Kiitos vielä <3 kyllä ilahdutti arkea kummasti!
Ihania juttuja ja kuvia <3
VastaaPoistaTosi kaunis kyltti, hienolta kuulostaa yhteistyö. :)
Kiitos taas Mia <3
PoistaOon itsekkin tuosta yhteistyöstä innoissani. Ei vielä liikaa mainosteta, katsotaan ensin jotta saadaan tuo toteutettua!
Tosi ihana tuo peltikyltti ja Blossomin sydän :) Odotan innolla ensi viikon blogiasi <3
VastaaPoistaMukava kuulla, että blogi miellyttää! kiitos ihanasta palautteesta :)
PoistaKotoillessa on viikonloppu menny täälläkin mut se onkin välillä just parasta!:)
VastaaPoistaEilen kiersin kirpparit enkä löytäny yhtään mitään!:P
Kivoja ostoksia <3 Sun blogi on just näin just kiva,jatka samaan malliin vaan <3
Mukavaa viikkoa!
Kiitos! ehkäpä mä hieman voisin monipuolisemmin teille postailla ;) yritän parantaa tapani. Kotoilua taas odottaen! huominen vielä työpäivä ja sit viikonlopun viettoon <3
PoistaSulla on kivoja yksityiskohtia :)
VastaaPoistaTäälä meni sunnuntai saunan vahaamisessa. Aikas touhua oli :D Tervetuloa blogiini kurkkaamaan;)
Kirpputori kierros oli itselläkin tänään mielessä, mutta kans koti vei voiton. Onneksi tuli edes hieman kaupoissa aamulla pyörähdettyä niin näki tuon ihana auringonpaisteenkin. Muuten aikani on mennyt saunassa ;)Mutta on se kotona olo vaan niin rentouttavaa joskus saa vaan olla!
Mukavaa sunnuntaita sinne teille! :)
Kiitos Moona :)
PoistaKävinkin kurkkimassa blogisi puolelle. Kiitos vinkistä, tulen toistekkin! :) saunapostaus tuli tarpeeseen. Oon miettinyt juuri samaa uudistusta meidän saunalle, kunhan saisin vielä käännytettyä tuon ukon pään :D
Ihania yksityiskohtia löysin kuvistasi ! Tuunaus ideat kiinnostaa kovasti ;)
VastaaPoistaKiitos Riitta :) tuunaus ideoita pohdiskellaan parhaillaan! yritän toteuttaa toiveesi ;)
PoistaVoi mitä ihania juttuja! <3
VastaaPoistaKiitos Jensku <3
PoistaPikku tilpehöörit on kyllä parhaita <3
Viikonloppu mennyt tuunailujen ja pitkien järvenjäällä tehtyjen lenkkien merkeissä :)
VastaaPoistaAika kiva ylläri sulle tuo noutopaikka, kiva jos teet esittelyn ko paikasta!
Oi kun kuulostaa mukavalle tuo sinun viikonloppusi :)
PoistaSe on kyllä kiva ylläri, esittelen teille ko paikan piakkoin!
ihania tavaroita :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaTuota pikku tavaraa tulee keräiltyä hieman liikaa. Välillä ahdistaa liiat tavarat! kuitenkaan niistä ei voi luopua :)
I love is blog.
VastaaPoistakiss, Rose. Brazil.
Thank you, it´s nice to hear that! Welcome again :)
PoistaLempituote KaunisCoto-nettikaupas tällä hetkellä :Tähtihuivi,pistachio -tilattukin jo :)
VastaaPoista