Lauantaina kävin kuvailemassa teille erilaista sisustusputiikkia, josta saan toivottavasti pian laittaa esittelyä sekä yhteistyönä toteutettua arvontaa. Eilen käytiin myös pikapikaa auttelemassa mummaa ja käytiin me samalla kipasemassa mumman vintilläkin. Usein sieltä löydän aarteita kotiin vietäväksi. Eilen roudasinkin sieltä kotiin vanhan matkalaukun. Yritin sille keksiä vaikka minkälaista funktiota ja lopulta se päätyi makkarin lattialle. Voi olla, että se myöhemmin löytää paikkansa olkkarista. Tällä kertaa tällänen idea mulla... mutta esim. koiran petinä voisi olla myös aivan ihastuttava. Sinne kun laittaa pehmustetta ja taljan niin varmasti tulee nätti. Lisäksi pienemmässä kapsäkissä voisi pitää esim. astioita keittiössä, osaan kuvitella kuinka suloiselta näyttäisi pastellin väriset kipot ja kapot tuossa
♥
Me ei ensin saatu tuota matkalaukkua auki ja ajatus jo laukkasi melko kaukana, kun luultiin löytävämme sieltä "aarteita". No 15 min. kun oltiin tuota toista lukkoa tökitty ties millä veitsellä ja ruuvarilla, niin avokki tajusi ettei se vaatinut kun vaan oikean avaus tekniikan :D
Myös minä päätin lisätä blogin eilen facebookiin. Olin sitä pitkittänyt, kun
ajattelin sen olevan erityisen työlästä.. mutta melko
simppeli hommahan se oli.
Käykäähän tykkäilemässä:
Osaako joku muuten kertoa, miten saan tuon facebook linkin tuohon sivuun?
Tekniikan ihmelapsi taas täällä asialla :)
Aurinkoista sunnuntaita ♥
Voi että kuin ihana laukku! :-) Vanhat jutut on niin ihania! :-)
VastaaPoistaJos haluat facen blogisi sivupalkkiin, mene osoitteeseen https://developers.facebook.com/docs/reference/plugins/like-box/. Näet siellä kohdan, jossa lukee http://www.facebook.com/platform. Muuta se omaaksi facen osoitteeksi, minkä olet asettanut sivua luodessa, se oli ....... Muuta leveys (width) 200 - 208.
Sitten kun muut säädöt ovat itsellesi oikein, niin paina Get Code -painiketta. Sitten sinulle aukeaa laatikko, jossa on koodia. Laatikon yläreunassa on linkkejä, joista painat IFRAME linkkiä.
Sitten kopioit allaolevan koodin, teet blogiisi uuden HTML widgetin ja lisäät koodin sinne. Valmis!
Voi Seija ISO KIITOS JA KUMARRUS <3
VastaaPoistanäinhän se on simppeliä kun sen osaa! yritin googlettaa ohjetta, mutta en löytänyt.. ainakaan noin selkokielellä. Rautalangasta mulle saa usein tälläset jutut vääntää. Kiitos!!
Aivan ihana matkalaukku ja sisältö! <3 Tosi suloinen tuo tähtityyny! <3
VastaaPoistaMä en ole osannut viedä blogiani faceen ollenkaan, että sä olet kuule pitkällä jo! :D
Mä pitkitin tuota faceen blogin viemistä kun ajattelin, että se olis kauheen työlästä ja kun ei mikään it nero ole :D se ei onneksi ollut sen hankalempi homma tehdä! Sielä löytyy yllättävän moni blogi jo.
PoistaKivaa kun oot kans facessa, tuun heti tykkäämään!Sitä kautta on tosi näppärä seurata blogeja!:)
VastaaPoistaIhana tuo matkalaukku <3
Jee, kiitos <3
Poistatuo on kyllä yllättävän kätevä systeemi. Olin ihan ihmeissäni, että kuinka moni blogi sinne on jo sivut tehnyt.
Ihana matkalaukku! Voisinpa ottaa itsekin...
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaKauan etsin ja löytyikin läheltä ja ilmaiseksi :)
Mikä löytö! Tuollaisista olen itsekin joskus haaveillut, mutta kirppareilta löytyy vaan sellasia nahkasia lötköjä :(
VastaaPoistaTykätty on, kiva että "löydyt" fb:stakin nyt!
Juu kirppareita olen kans aikoinani kolunnut ja matkalaukkuja etsinyt. Yllättäin sellanen tulikin vastaan kun sitä vähiten odotti <3 pojot tykkäyksestä ;)
PoistaIhana löytö, vanhoja matkalaukkuja tulee harvoin vastaan..minullakin on yksi vanha matkalaukku varastossa mutta se on juuri sellainen nahkainen..tosin voisihan siihenkin laittaa vaikka lehdet, en tiedä voiko nahkaista tuunata mitenkään, kun se on sellainen vaaleanruskea, tiedätkö sinä??
VastaaPoistaMeillä sataa isoja lumihiutaleita ja sakeasti nyt..äitini sanoi aina ennen että uusi lumi on vanhan surma.. no tuo pätee varmaan keväämällä kun lumet alkavat kunnolla sulaa :)
Hmm... muistelin, että vahemmillani oli kans aikoinaan sellanen nahkanen matkalaukku aikoinaan. Ei nyt heti tuu mieleen tuunausvinkkejä sille. Juurikin esim. lehtien säilytykseen. Löytyiskö googlekuvahaulla jotain kuvallisia vinkkejä?
PoistaUusi lumi on vanhan surma, tuota en olekkaan kuullut :)
Voi mikä aarre tuo matkalaukku, tosi hieno ja mainio tuo uusi käyttötarkoitus.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaTuolle voisi keksiä kans varmasti rajattomasti käyttökohteita :D
Kirkkimassa :)
VastaaPoistahttp://perintopesa73.blogspot.fi/
Kiva kun tulit kurkkimaan, saa tulla uudelleenkin :)
PoistaKävin jättämässä kommenttia myös blogiisi <3