sunnuntai 5. elokuuta 2012

Sateinen viikonloppu

Tästä viikonlopusta odotin aurinkoista kera kivojen suunnitelmien. Viikonloppu jäänyt ainakin tähän mennessä harmaaksi ja sateiseksi. Eilen sitten suunnattiin pieni muotoisille shoppailuille, syömään  ja kirppikselle. Ainot bongaus oli yksi paita, joten saalis jäi pieneksi. Vielä 2 viikkoa ja sitten on mun 2 päivän lomavaparit :D eipä noilla kovin juhita.. jos siihen jatkoksi sais yhden palkattoman niin, että viikonloppu jatkuisi 5päivää. Katsotaan mitä saan sumplittua :) kotimaan matkailua olis houkutus lähteä tekemään.

Yritin teille kuvailla myös tuota rappua... menee aika hankalaksi! yläosassa on tosiaan valkopohjainen tapetti hopeisillä ornamenttikuvioilla. Valoa vasten vasta pistävät silmiin. Kuvaus saldo tuosta jäi
vähäiseksi.



Aiemmin löytynyt home-kyltti vitriinin päälle.



Yksi avokin tuliaisista helsingin reissulta.
H&M kortistetyyny.



Pientä vihjettä rapusta. Kuviollinen tapetti ei tästäkään näy.
Ylhältä hankala saada kunnon kuvaa edes siitä.



Tuliaisia... Hope kynttilä



Pikku sydämet lisätty tuolin selkämyksiin. Tekstit
tack ja kram :D



Meidän neiti halus mukaan kuviin <3


Ja sellanen kuva pläjäys tällä kertaa. Kuinkas muiden viikonloppu? Menikö plörinäksi sateen takia?


Ihana sunnuntaita joka tapauksessa!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Paluu blogimaailmaan

Moikka!


Pitkästä aikaa blogin parissa. Niin ne päivät on vaan vierähtäneet remppailun parissa, voi sitä hampaiden kiristelyä ja sopeutumista rempan keskellä elämiseen, aargg! No onneks taas hetkeks isommat remppailut on takana päin. Kovasti tuo avokki jo suunnittelee uutta makkarin puolelle :) tapetin sieltä sais kyllä laittaa vaihtoon myös vaikka heti! Lattiat siit vaihtui ainakin nyt ensiks alakertaan ja tapetit meni uusiks alhalla ja rapussa. Nyt on huomattavasti valosampi yleisilme <3 Mulla on laittaa teille vaan nyt
yks kuva, kamerakin reistailee...



Sellanen siitä sitten tuli...


Ihana jalanpohjalle hiukka karheine pintoineen <3



Lattia listat ainakin vielä uupuu, ja saas nähä löytääkö ne paikalleen taas ennen uuteen muuttoa joskus myöhemmin. Toivotaan ;)

Mitäs muuta on ehtinyt tapahtumaan... mut on vakinaistettu työhöni, eli nyt mullakin on vihdoin ja viimein pysyvää pohjaa ns. uralle. Pitkään tein pätkäduunia vuokrafirmoille, eikä todellakaan olllut kovin rattoisaa. Pitämättömiä lupauksiahan nuo edelliset urat oli täynnä. Onneksi ne on takana päin....

Laittelen teille heti miten uusia kuvia, kunhan saan hyvän kameran käsiini.


Mukavaa viikon alkua jokaiselle!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Here we go....

Heissan!


Eilen sateli vettä, mutta tänään on aivan ihana aurinkoinen keli. Ehdin jo tehdä hiukka piha töitä ja tarkotus olis vielä mennä trimmerin varteen heilumaan :) Perjantaina vietettiin työporukan kanssa grillipippaloita, oli kyllä niin mielettömän hauska ilta! grillattiin, pelattiin mölkkyä ja perus aliasta. Ilta oli just sopivan pituinen, eikä mennyt överiksi. Toivottavasti saan tuonne jäädä hommiin, pari viikkoa olis vielä koeaikaa jäljellä... omasta mielestä ainakin hyvin mennyt, mutta jää nähtäväksi mitä tapahtuu :)

Meidän remppasuunnitelmat vaan kasvaa :D avokki jää lomalle 3 vkon kuluttua, jolloin vaihtuu tapetit, lattiat ja katto + lattialistat. Laminaatti on jo valkattu, tulossa olis harmahtavan vaaleeta.

Muutamia ostoksiakin on tullut tehtyä...


Uusi lehtikori MiniManista.





Kello MiniManista. Oli pakko ostaa! ihastuin tuohon
sinkkiin.



Ihana Tilda-enkeli Oma koti onnenpesä blogin
arvonnasta <3 Kiitos!!



Täällä kesällä poltellaan kans kynttilöitä.




Mitäs muuta? Mitäs teille kuuluu... millasia suunnitelmia?

Mukavaa sunnuntaita teille!

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Terassikelejä

Hei!


Eilinen meni grillaten ja laulaen karaokea hyvässä seurassa :) voi niitä herkkuja mitä tarjolla oli. Yksi ehdoton suosikki pöydän antimista oli suklaaparatiisin kakku, voi nams! mä en oo eläessäni maistanut niin herkkulista kakkua. Suosittelen tutustumaan sivuilla: http://www.suklaaparatiisi.fi
Kuvia illasta on toisella kameralla. Katsotaan jos saisin ne käsiini ens kerralla.

Tänään olis tarkotus lähteä saaristoon. Luvassa siis saunomista, vihdalla lätkimistä, syömistä, koiria ja arskaa <3

Kotiterassi on valmis. Ei mikään tilaihme, mutta kyllä tuonne parit vieraat mahtuu. Grilli uupuu, saa nähdä tuleeko sitä hankittua koko kesänä.






Hieman näkösuojaa antaa toivottavasti piakkoin tuo kiipeilykasvi,
joka alkaa valoittamaan terassia.


Tämä neiti on keksinyt kärpäset. Niitä se katselee ja yrittää pyydystää
kaihtimien välistä :)



Rentouttavaa viikonloppua jokaiselle!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pikkuinen jakkara mun makuun

Heissan! 


Tänään on meikäläinen ollut niin hurjan hyvällä fiiliksellä, varmasti sää kääntänyt mielen ylösalaisin :) aikasemmin masentelin sitä, kun ei oo loman lomapäivää koko kesänä... mutta oikea asenne ja kun ottaa kaiken irti vapaa-ajasta. Nytkin on niin mahtava sää istua omalla terassilla lukien lehtiä ja syöden kesän ensimmäisiä mansikoita ja herneitä. Voi rakkautta <3

Käväsin töiden jälkeen kirpparilla ja mikä ihana pikku jakkara sieltä lähti mun matkaan. 8 eurolla sain tämän kaunottaren kotia.



Miedän tyhjyyttä huutavalle parvekkeellehan se päätyi.
Tuolit on jämiä entisistä terassikalusteista, joihin
vedin hutiloiden maalin päälle.


Ihanaa maanantain jatkoa kaikille!
Nautitaan kesästä ja hyvästä seurasta <3

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Sunnuntain kuulumiset

Hei taas!

Niin se aika vaan vierii.. nyt mennään jo kesäkuun puolta väliä. Meikäläinenkin vietti 27-vuotis synttäreitään 13pv. Ei me sen kummemmin niitä juhlittu. Avokin kanssa käytiin syömässä ulkona ja vietettiin muutenkin kiva ilta <3 ei tuo ikä on kun numeroita, se miksään tilannetta muuta... tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vähemmän sitä haluaa juhlia :D

Tämä viikonloppu on mennyt sukuloidessa. Tänään saadaan vielä iltapäivä vieraita myöhemmin. Eilen pyöräytin iltasella kinkkupiirakan tarjottavaksi. Illalla sitä oli pakko jo maistella, nams!

Sisustus rintamalla ei sen kummempia uutuuksia. Pikku ostoksia kyllä tehty, mutta ei mitään isompia ole tehty. 

Onko teillä alkanut jo lomat pyörimään? Mulla ei tosiaan lomaa ole sen kummemmin. 2 pv on ehtinyt kertyä uudesta työstä. Mietiskelin, että jos ottais  muutaman palkattoman kylkeen, jos onnistuu... sais lomailla edes sen viikon sitten. Olis ihan lähteä käymään jossain suomen kesäkaupungeista. Esim. Turku tai Porvoo houkuttelisi!


2 ruusupuskaa lähti eilen Plantagenista
mukaani.


Kukkapihasta bongasin noita yksittäisiä puupalasta ja juuttinarusta
valmistettuja "tack" kylttejä. Samanmoiset
wc:ssä käsipyyhkeiden yhteydessä ja kivoja
esim. kattauksessakin...


Tilpehööriä alkaa olla riittämin? :)


Samoja nurkkia...


Tuosta kyltistä oon haaveillut pitkiä aikoja.. mistään en ole
vaan löytänyt, kunnes kukkapiha
yllätti. Kaikkea sieltäkin löytää.


Eipä siinä tällä kertaa muuta, nautitaan sunnuntaista! 
satelee ainakintäällä päin, mutta mieli on aurinkoinen.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Viikonlopun ostoksia

Heissan!


En oo kadonnut mihinkään... edelleen täällä elellään ja seurailen teidänkin blogeja, kommentointi jäänyt nyt niin vähälle.. samoin omaan blogiin kirjottelu. Yritetääns taas parannella niitä tapoja :) vieläköhän joku jaksaa käydä täällä lukemassa tekstejä?

Carmenin kuulumiset ensiksi. Neiti voi mielestäni paremmin. Selvyyttä niille keuhkortg kuvissa näkyneille tiivistymille ei saatu. Viimeisin kuva oli jo paremi, keuhkot siistimmän näköiset, vaikka vielä edelleen pientä tiivistymää. Mysteeriksi jää. Pääasia, että vointi parempi ja jaksaa riehua... niin kuin vuoden ikäisen koiran kuuluukin :)

Seuraava ilouutinen on, että Vaasaan on avatti RM myymälä <3 pitihän siellä olla heti avajaispäivänä. Ihana suloinen kahvila siinä shopin yhteydessä. Mukaankin tarttui jotain pientä.



Tästä RM lyhdystä olen haaveillut jo pitkään,
tähti tabletit myös uudet.



RM kynttilöitä tuli myös haalittua.



Sinkki kyltti löytyi eräästä kukkapihasta.



Suloinen muistitaulu lahja äiskältä :)



Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille, palaillaan taas!

lauantai 19. toukokuuta 2012

Pihan laittoa ja tunnustuksia

Heippa!


Oon saanut taas muutamia tunnustuksia, kiitoksia niistä <3 laittelen niitä pikku hiljaa blogiin... en viittinyt kaikkea samaan postaukseen laittaa :D Ennen kun aloitan tunnustukset, niin pakko mainita Suomen leijonien pelistä. Helskutti!! ei siitä sitten tänä vuonna tullut totta. No pronssista olis kyllä hieman apua haavoihin. Huomenna jännätään sit sitä :)


Sitten tunnustuksiin. Nämä alla olevat kiperät kysymykset mulle rustasi Hanna PowderRoom blogista. Kiitti Hanna <3


1. Onko sinulla haave/unelma jonka aioit toteuttaa vielä tänä vuonna?
Tällä hetkellä ei ole isompia haaveita. Tämän hetken haaveet ja unelmat liittynee remppahommiin :)
Tämän vuoden puolella jos saataisiin vielä loppuun tuo keittiöremppa pienien yksityiskohtien myötä. Rappu
odottais myös remppaajaa. Rappuun oon haaveillut valkoista lankkua ainakin yhdelle seinälle... vielä
en oo siihen saanut avokilta hyväksyntää ;)

2. Kesän 2011 mieleenpainuvin tapahtuma/ asia?
Rakkaasta lemmikistä luopuminen otti kyllä koville. Vaikka sen tiesi tulevan eteen. Uusi karvanaama
tuli meitä kuitenkin lohduttamaan jo 3 vkoa tuon tapahtuman jälkeen.

3. Paras piirre sinussa?
Paras piirre mussa on... hmm.. hankalaa kun itse pitää sanoa. Noh, ehkä iloisuus. Hymyllä pärjää pitkälle!

4. Missä viimeksi nukuit muualla kuin kotona?
Käytiin visiteeraamassa Carmenin sisaruksia ja muita koirakavereita. Yövyttiin yksi yö Lahdessa hotellissa. Ei ollut kummosempi hotelli, mutta aamupala on ihana <3 

5. Mitä olet syönyt tänään?
Aamulla söin juustosämpylöitä metwurstilla, juustolla ja kurkulla päällystettynä. Lisänä Minttuteetä. Päivällä söin äiskän tekemää kalakeittoa ja tuoretta leipää... ja nyt tulee nälkä. Pitääki yrittää kirjottaa nopeeta, niin pääsee jääkaapille :D

6. Lempidrinkkisi?
Mojito on yks suosikeista.

7. Mitä näkyy juuri nyt vasemmalla puolellasi?
Carmen nukkuu sohvalla vieressä <3

8. Viimeksi lukemasi kirja?
Oon todella huono lukemaan kirjoja. Sanotaanko näin, että lehdet on korvannut ne ihan täysin. Viimesin taitaa kuitenkin olla kirja nimeltä tiikerin lapsi. Kirjoittaja Hayden Torey. Tykkäsin kovasti!

9. Mitä mieltä olet tauonneista? Onko sinulla tatuointi, ja jos on niin missä ja millainen?
Itselläni ei ole tatuointeja. Tykkään kyllä niistä, mikäli niitä on sopivissa määrin. Joskus haaveilin itelleni, en enää.

10. Mitkä asiat saavat sinut hyvälle tuulelle?
Hyvä ruoka , seura, shoppailu, perhe, aurinko, koirat, kaverit, siisteys ja ja...tulihan siinä jo muutamia.


Laitetaanpas seuraavat kysymykset blogeihin: 


1. Mikä tässä päivässä on ollut kivointa?
2. Kuka on elämäsi tärkein henkilö?
3. Suomenkielen kaunein sana?
4. Oletko tyytyväinen elämääsi?
5. Jos saisit 3 toivomusta, mitä toivoisit?
6. Mitä odotat tulevalta kesältä?
7. Kaunein asia kotonasi?
8. Viimeinen ostoksesi?
9. Salainen paheesi?
10. Kerro hauska vitsi?

Touhuilin takapihalla tänään. Kevään/kesän ekat ruohot on leikattu ja istuttelin hiukka lisää kukkia. 


Ei taida jäädä epäselväksi, että sinkki on mulle tän kesän juttu :)


Orvokit kuuluu myös jokaiseen kesään.




Mukavaa lauantaita kaikille!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Weekend

Heissuli vei!


Kuinkas siellä linjan toisessa päässä jaksellaan? :) taas ollut pientä hiljaiseloa hetken aikaa. Jotenkin sitä ei vaan saa aikaiseksi, kun se 1-2 postausta/vko. Tämä päivä on mennyt kampaajalla ja shoppailessa. Mukaan lähti niin kesävaatetusta pastellisävyissä kun kotiinkin jotain mukavaa <3

Koiruudelle kuuluu ihan hyvää. Hankala arvioida sen olotilaa onko parempi vai ei, energiaa ainakin riittää ja on riittänyt koko sairastelun ajan. Maanantaina saadaan sitten tietää tuloksia lääkekuurin jäljiltä uusinta keuhko rtg:n muodossa. Pitäkää peukkuja!

Jos sitten niihin ostoksiin...


Hemtexistä mukaan lähti tälläinen kaitaliina. Muutakin
mukavaa siellä olis kyllä tottakai
ollut.


Täältä ei ainakaan toistaiseksi löydy hennesin home myymälää...
mutta toivottavasti joskus tulossa!
Hennesissä vaateostoksia törmäsin kuitenkin
tälläsiin suloisiin lautasliinoihin.






Huomenna vietetäänkin sitten äitienpäivää. Pääsee perheen pariin herkkujen ääreen <3


Mukavaa lauantai iltaa lukijoille!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Saturday´s

Huomenta kaikille lukijoilleni!

Muutamia uusia lukijoita on taas löytänyt blogiini, ihanaa! sydämmellisesti tervetuloa ja toivottavasti viihdytte pidempäänkin matkassa mukana <3

Eileen käytiin kaupungilla pyörimässä, ilman sen suurempia ostoksia. Taas kerran tuli syötyä ulkona ja illalla katseltua leffaa. The girl with the dragon tattoo, oli leffa ja voin kyllä suositella. Oli hieman erilaisempi leffa ja juuri sen takia hyvä. Löysinhän mä kirppariltakin jotain pientä... tuollasia kauniita "paperilappusia" juuttinarulla <3


Mä olen surkutellut tuota koiraa taas koko eilisen. Sillä on ab-kuuri pian loppu ja kortisoni kuuri tulisi jatkua vielä jonkin aikaa. Pitää nyt jutella vielä lekurin kanssa pitäiskö se kortisoni kuuri lopettaa, kun koira läähättely on jatkuvaa ja lisäksi sille on tullut kummallista tärinää viime aikoina. Onko sitten sivuoireita kortisonista vai ei? Mene ja tiedä... sen kanssa ei ole saanut viimeisen kahden viikon aikana tehdä lenkkejä, vaan pientä pakollista ulkoilua. Sama jatkuu edelleen. Joutuu raukkaa kieltämään kun haluaa riehua ja leikkiä. Jaloista löytynyt panosteiitti ei oo niinkään ongelma, vaan se keuhkoista löytynyt  hattaramainen löydös/tiivistymä rtg kuvissa. Kontrollikuvaus olis tarkoitus tehdä tässä 2 vkon sisällä. Eksyin eilen vielä googlen johdattelemana selailemaan koiratarinoita ja tietenkin purskahdin samassa itkuun kamalien kohtaloiden takia.

Jaksoikohan kukaan lukea? Tämä päivä mennään siis taas rauhallisin mielin. Tuollasta alle vuoden ikäistä koiraneitiä oon vaan hankala estellä riehumasta.


Parempaa sunnuntaita kaikille!

perjantai 4. toukokuuta 2012

Pastelli koteja...

Iltaa kaikille!


Mitäs kuuluu teidän viikonloppu suunnitelmiin? Täällä ois taas kova shoppailu into, mutta budjetti ei tällä hetkellä anna periksi, joten tällä kertaa vaan ihailen kauniita asioita kauempaa. Ohjelmassa itselläni visiteerausta siskon luona ja kotoilua <3

Jokos muut on alottaneet terassin laiton? Täällä olis kova into jo kukkien istuttamiseenkin, mutta odottelen varmaan sen asian kanssa vielä hetkisen. Löysin ihania ispis kuvia netistä.



Lähellä sydäntä on ehdottomasti tähän aikaan 
vuodesta pastellisävyt ja yhdistettynä
valkoiseen.


Tässä ihastuttaa lankkuseinät ja tuo keittiönlamppu.
Tuo kaappi on myös ihana.


Tuo sohva näyttää niin houkuttelevalle,
tuohon voisin rojahtaa koska vaan...


Ihania sävyjä


Taas lankkuseinät <3


Kaunis tapetti ja muutenkin kauniit värit.




Mitäs piditte kuvista. Löytyikö suosikkia?



Oikeen ihanaa viikonloppua kaikille lukijoilleni!