keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Karvakuonomme Kira

Hei,
mä olen Kira ja täytän 6-vuotta heinäkuussa. Mä vaadin mamilta, että mustakin tehdään tänne esittely mun komeine kuvineen, koska tuosta riiviöstäkin on tehty. Mä oon siis tullut tähän perheeseen vuonna 2005 kesällä ja sain viettää ihanat 2 vuotta ainoana lellikkinä, kunnes talvella 2007 tuo espanjan katukoira tuli meille. Kyllä mä sen sitten heti suojiini otin ja päästin sen muutaman päivän oleskelun jälkeen jopa mun lelukopallekkin. Siitä asti me ollaan oltu ihan hyviä kavereita. Välillä mulla meinaa pinna kiristyä, kun sillä on hieman liikaa energiaa ja se purkaa sen muhun. Roikkuu mun hännän juuressa, puree mua nenästä ja korvista, silloin mä kyllä näytän kuka täällä määrää kaapin paikan.

Mun vauva aika oli hieman sekavaa, koska mun perhe ei asunut vielä omassa kodissa. Mua kuskatiin kahden kodin välillä ja se oli välillä aika raskasta. Hyvin ne automatkat meni ihmetellessä isoa maailmaa ja joskus otin pienet torkutkin. Mä olin ehkä hieman kömpelö pienenä, kun mun jalat ei millään meinannut totella mua, kun halusin mennä johonkin tiettyyn suuntaan. Mä aina menin kuperkeikkaa kun oli kynnyksiä. Toisessa kodissa oli ihan mun oman äiskän näköinen narttukoira ja se aina antoi mulle hellyyttä ja rakkautta, kun mulle tuli surullinen olo. Se opetti mua hyville ja joskus huonoillekkin tavoille. Kun me vihdoin päästiin perheeni kanssa omaan kotiin, niin oli siinä kyllä totuttelua. Mä olin aika riiviö siihen aikaan, enkä halunnut millään totella jos mua kiellettiin tai käskettiin. Mä roikuin kaikkien housunlahkeissa ja naskalihampaillani tein muutamia reikiä kaikkien käteen. Mitäs tulevat huitomaan lähelle. Vuodet vieri ja me muutettiin aika usein. Mä rakastin meidän rivarikotia, koska siellä oli suuren suuri piha jossa mä sain touhuta mun lempi harrastuksen parissa; mä rakastan pelata futista.. siinä on vauhtia ja meininkiä ja mä oon hyvä siinä! Mun lempparipaikka kotona on sohva ja sänky, mä oon niin kauan istunut sohvan ja sängyn vierellä surullisen näköisenä, että mami on aina antanut mulle lopulta luvan mennä sinne. Hei, me ollaan asuttu isossakin kaupungissa Helsingissä, se oli vähän kurja paikka kun siellä oli sitten vastapainoisesti niin pieni piha. Mahtui sinne pissat tekemään, muttei pystynyt spurtteja ottamaan. Mami kertoi mulle, että me muutetaan takaisin sinne missä on suuren suuri piha, aivan mahtavaa! en malta odottaa, että pääsen pallon kanssa takapihalle. Vielä mä jaksan spurtata vaikka tulenkin 6-vuotta, mä oon vielä ihan pieni vaavi.. niin kuin mami mua kutsuukin <3






































































































Terkkuja karvakavereille!

6 kommenttia:

  1. Ihania koiria, voi toista kun on niin suloisena tuossa ekassa kuvassa :)

    VastaaPoista
  2. Olen ehdoton "rottisfani", meillä on ollut niitä 3 yhtä aikaa, nyt enää vain yksi, Begiliini! On ne vaan niin ihania pentuina, mutta täyskasvuisenakin:) meitin Begi täyttää seuraavaksi 10v ja sitten onkin bileet:)

    Tosi kiva postaus!!!

    VastaaPoista
  3. Kyllä vain rotikat ovat ihania. Meilläkin oli Klaudia joka eli 11 vuotta, ensimmäinen ja viimeinen koiramme:)Ihanat muistot jäi ja vieläkin joskus käsi hamuaa illalla karvakuonoa paijattavaksi:) Hyvä yötä...

    VastaaPoista
  4. Kyllä rotikat on niin ihania, ehkä ulkonäöltään joskus pelottavia jonkun mielestä, mutta sydän kultaa <3 omamme on ainakin kun lammas, antaa käännellä ja väännellä ihan miten haluaa :)

    Mukavaa, että piditte postauksesta! :)

    Begille sitten paljon rakkautta 10-vuotis päivänä ja isot bileet! se on kunnioitettava ikä rottiksella!

    VastaaPoista
  5. Ai ihanat ♥

    Meilläkin oli rotikka harkinnassa, kuin koiraa hankittiin, tykkään niistä kovin!

    VastaaPoista