Karvakuonomme Kira

Hei,
mä olen Kira ja täytän 6-vuotta heinäkuussa. Mä vaadin mamilta, että mustakin tehdään tänne esittely mun komeine kuvineen, koska tuosta riiviöstäkin on tehty. Mä oon siis tullut tähän perheeseen vuonna 2005 kesällä ja sain viettää ihanat 2 vuotta ainoana lellikkinä, kunnes talvella 2007 tuo espanjan katukoira tuli meille. Kyllä mä sen sitten heti suojiini otin ja päästin sen muutaman päivän oleskelun jälkeen jopa mun lelukopallekkin. Siitä asti me ollaan oltu ihan hyviä kavereita. Välillä mulla meinaa pinna kiristyä, kun sillä on hieman liikaa energiaa ja se purkaa sen muhun. Roikkuu mun hännän juuressa, puree mua nenästä ja korvista, silloin mä kyllä näytän kuka täällä määrää kaapin paikan.

Mun vauva aika oli hieman sekavaa, koska mun perhe ei asunut vielä omassa kodissa. Mua kuskatiin kahden kodin välillä ja se oli välillä aika raskasta. Hyvin ne automatkat meni ihmetellessä isoa maailmaa ja joskus otin pienet torkutkin. Mä olin ehkä hieman kömpelö pienenä, kun mun jalat ei millään meinannut totella mua, kun halusin mennä johonkin tiettyyn suuntaan. Mä aina menin kuperkeikkaa kun oli kynnyksiä. Toisessa kodissa oli ihan mun oman äiskän näköinen narttukoira ja se aina antoi mulle hellyyttä ja rakkautta, kun mulle tuli surullinen olo. Se opetti mua hyville ja joskus huonoillekkin tavoille. Kun me vihdoin päästiin perheeni kanssa omaan kotiin, niin oli siinä kyllä totuttelua. Mä olin aika riiviö siihen aikaan, enkä halunnut millään totella jos mua kiellettiin tai käskettiin. Mä roikuin kaikkien housunlahkeissa ja naskalihampaillani tein muutamia reikiä kaikkien käteen. Mitäs tulevat huitomaan lähelle. Vuodet vieri ja me muutettiin aika usein. Mä rakastin meidän rivarikotia, koska siellä oli suuren suuri piha jossa mä sain touhuta mun lempi harrastuksen parissa; mä rakastan pelata futista.. siinä on vauhtia ja meininkiä ja mä oon hyvä siinä! Mun lempparipaikka kotona on sohva ja sänky, mä oon niin kauan istunut sohvan ja sängyn vierellä surullisen näköisenä, että mami on aina antanut mulle lopulta luvan mennä sinne. Hei, me ollaan asuttu isossakin kaupungissa Helsingissä, se oli vähän kurja paikka kun siellä oli sitten vastapainoisesti niin pieni piha. Mahtui sinne pissat tekemään, muttei pystynyt spurtteja ottamaan. Mami kertoi mulle, että me muutetaan takaisin sinne missä on suuren suuri piha, aivan mahtavaa! en malta odottaa, että pääsen pallon kanssa takapihalle. Vielä mä jaksan spurtata vaikka tulenkin 6-vuotta, mä oon vielä ihan pieni vaavi.. niin kuin mami mua kutsuukin <3

Terkkuja karvakavereille!