sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lomailun makua...

 Ja kesäloma nro. 2 on alkanut. Kyllä vaan oli hyvä idea pitää viikko lomaa myöhemmin... vaikka sillon kun kesäloma nro.1 oli lopuillaan otti päähän :D Mietiskellään vielä mitä kaikkea tässä viikon aikana ehtisi tehdä. Avokilla ei periaatteessa ole lomaa, mutta jos painaa hommia kahta kovemmin alkuviikosta, niin puolita viikkoa voitaisiin kadota toisaalle. Mä niin haaveilin pääseväni parin päivän lomalle Roomaan, Nykkiin tai Kroatiaan.. mutta joudun niistä unelmasti tällä kertaa luopumaan, koska budjetti tällä hetkellä ei anna periksi. Vaihtoehtona sitten mietittiin pari yötä Tallinassa, jos sinne pakkaisi kimpsut ja kampsut ja katoaisi keskiviikkona. Sitten vielä ehtii mökkeillä ja viettää sukulaisten häitä viikonloppuna.

Tuo tuikku raastinrauta oli ihan pakko
napata mukaan
 markettimatkalta..



Ekan loma illan syömisiä, aina 
hyvää!


Mitä te laitatte yleensä torttillan
väliin?



Monettakohan viikkoa mä itken jo kamerani perään. Kyllä tympäänyttää niin kovasti tuo Gigantin huoltopalvelu, argg!

Toivottelen mukavata viikon alkua ♥

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kuvatuksia

Niin se viikonloppu vaan taas meni. Arki koittaa viikoksi jonka jälkeen lomaillaan viikko. IIIHANAA!  ei vielä sen kummempia suunnitelmia. Avokin serkun häitä juhlitaan silloin viikonloppuna muutoin sitten mökkeillään, nautitaan ja keräillään voimia kohti syksyä. Viime viikko meni koulutuksessa ja sanotaanko näin, että loma tulee todella tarpeeseen. Alla kuvatuksia kännykän kätköistä, joskus näidenkin pitää päästä näkymään.


1. Iskän synttäreitä viettämässä 2. Vaasan ravintolapäivillä erään pihakahvilan tarjonnan parissa 
3. Mökillä nauttimassa iltamaisemista 4. Jälleen kerran herkutellaan äiskän luona



6. Kesäinen salaatti, hyvää oli! 7. Bloginurkkausta kotoa, kumpa oppisi vielä tuosta bloggailemaan
8. Söpö kyltti ravintolapäiviltä. Oli muuten herkullinen keitto, kiitos! 9. Uusi tuunaus kotiin



Eipä muuta, mukavaa alkavaa viikkoa
 ♥

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Muutama otos...

Onko se tämä alkava syksy vai mikä, ,kun olo on niin väsynyt? Tosin töissäkin on muutosten ajat menossa ja ensi viikko meneekin tiistaista perjantaihin koulutuksen muodossa. Viikko koulutusta, viikko töitä ja sitten vihdoin... VIIKKO LOMAA!! :) yhdet häät silloin juhlittavana ja lisänä sitten toivottavasti pientä kotimaan matkailua. 

Mun postailut on viime aikoinakin jääneet niin nolosti vähiin. Meillä on kamera edelleenkin huollossa. Se itseasiassa jo tuli kertaalleen takaisin. Muuten oli ihan ok, mutta tarkennus ei toiminut ja yksi nappi oli irti pohjastaan. Kävi oikeen ruotsissa asti ja tuli kehnompana takaisin. Taitaa mennä pian järkkärin ostoksi tämä touhu. 

Me ollaan avokin ja koirien kera mökkeilty koko viikonloppu. Kyllä se tekikin taas vaihteeksi gutaa. Niin sikeesti saa nukuttua meri ilmastossa ja koiratkin nautiskeli vapaudesta. Käytiin me sitten lauantaina tankkailemassa Amarillossa ja kävin istuskelemassa kampaajan tuolissa. Oli tarkoitus vaan tasata hiuksia, mutta se touhu menikin sit lopulta värjäilyksi. Olis hermostuttanut, jos ei olis saanut laitettua koko päätä kerralla kuntoon.

Mä valtasin meidän tietsikkahuoneen, kun avokki roudasi sen kamat pois toimistolle..pientä esimakua alla. Sain Gigantista jonkun ärsyttävän kehnon kameran tilalle, kuvat ei siis mitään parasta mahdollista laatua.





Hemnesin työpöytä ja tuoli
käytiin hakemassa
Ikeasta...



Siivoilin tuossa toissa päivänä kesäkukkia pois ja laitoin jo krysanteemeja tilalle. Muutama uusi ulkolyhtykin tuli hankittua.

Pimenevinä iltoina on ihana poltella tuikkuja ja lämmitellä filtin alla. Muutamia
syysvaloja on myös tullut jo laiteltua iltojen iloksi.

Mukavaa sunnuntaita

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kotimme värit

Sain ihanalta Niinalta Vaniljahouse blogista mukavan haasteen, tattista vielä kertaalleen tästä :) Tämä sopi paremmin kun hyvin tämän hetken tilanteeseen, kun se kamera todellakin on vielä korjauksessa. Tätä oli hauska tehdä ja tajusinpa tuossa samalla, että mulla taitaa olla muutamaan väriin pieni fiksaatio, esimerkiksi tuohon vaaleanpunaiseen. Lets chip it ohjelmaan voi käydä tutustamassa tästä ja käydä katsomassa oman kodin värimaailmaa.



harmaan sävyjähän näissä
aika pitkälti pyörii


muutamassa pinkki 
tuulahdus





Laitetaas sitten haastetta eteenpäin. Monia ihania blogeja tulee seurailtua, mutta
tässä suosikkeja  
käykäähän kurkkimassa näitäkin:



Mukavaa sunnuntai päivää!

torstai 8. elokuuta 2013

Löpinää...

Heips!

Elämä ilman kameraa jatkuu ja mä kaivelen arkistoja :)

Kävimme katsomassa tuossa toissa päivänä ihanaa vanhempaa hirsitaloa tässä lähistöllä. Kivassa paikassa, ei liian kaukana mutta ei ihan kaupungin hulinassakaan. Talo oli 1900-luvulla rakennettu ja 2004-2005 täysin peruskorjattu. Kaunis vanha pihapiiri jossa vanha aittarakennus puusaunoineen. Plussana vielä, että talvella sai kuitenkin saunoa sisällä, näin saunan ystävänä :) Tietysti noissa aina pientä laittoa riittää, mutta aikasemminkin vanhoja hirsitaloja nähneenä tuo oli todella hyvä. Ei kostean hajua ja lattiat ja seinät suoria. Valitettavaa vaan se, että avokki ei pitänyt näkemästään yhtä paljon kun minä. Miten ylipuhut toisen tykkäämään vanhoista taloista? Blaah!
Tosin meillä ei ole hätää tässä nykyisessäkän.. mutta olisi niin kiva saada enemmänn omaa pihaa ja rauhaa. Kaipa sitä joskus jokin kompromissi ratkaisu löydetään.

Nää viikot menee niin hujauksessa, huomenna olis taas perjantai. Jos ilmat sallii niin kajakointireissua olisi luvassa.

Koirat ei kovin monesti ole blogin puolella vilahtaneet. Eli 2 kpl karvakavereja meiltä löytyy, antaa paljon ja vaatii myös omansa. Kun aiempi rotikkamme kuoli niin Norish oli hetken ainokainen. Ei mennyt kauaakaan kun oli taas uusi tilalla, Carmen. Ei sitä osaa yhden koran kanssa elää, kun on kahteen tottunut.


Toinen symppiksistäme,
Norish



Mukavaa viikonlopun alkua!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Ihania kesäpäiviä

Hiljaiseloa jälleen vietellään. Odottelen edelleen kameraani korjauksesta, sillä välin ei auta kun napsia Lumialla kuvia, mutta näiden laatu ei kyllä ihan vertoja vetele omalle kameralle. No ei auta...

 Niin mahtis kelejä nyt osunut viikonlopuille että Avokki meni ja osti kavereineen neljälle hengelle kajakit. Kyllä on niin mahtavaa puuhaa. Ensin en meinannut uskaltaa kyytiin, kun olin aika varma uimareissusta, mutta enpäs ole vielä kertaakaan joutunut veden varaan... näillä keleillä en kyllä pistäisi pahitteeksikaan :) Niin rentouttavaa kuunnella laineen liplatusta, kajakoida hiljalleen eteenpäin ja jäädä aina välillä huilailemaan ja kellumaan paikoilleen. Käytiin yksi ilta tuossa ihailemassa auringon laskua raippaluodon sillan kupeessa.


Tälläsissä tunnelmissa...





Jatketaan taas pidemmillä postauksilla kunhan saan 
kameran takaisin.

Pitäkää huolta ja nauttikaa näistä säistä ♥  

torstai 25. heinäkuuta 2013

Quriosa Interior esittelyä

Muutamia ihania sisustusputiikkeja pohjanmaalta Vaasa-Mustasaari alueelta on esitelty ja tässä tulisi jälleen yksi. Persoonalliset ja erilaiset sisustusputiikit kovasti kiehtovat ja tällä putiikilla on ainakin upeat puitteet. Juuri tuollaisessa miljöössä sitä itsekin haluaisi asustella. Laidasta laitaan löytyi jos jonkun moista ihanuutta, lisäksi myös aitoa antiikkia

Omistaja kertoi, että uusimmassa Glorian Koti lehdessä olivat saaneet juuri mainintaa. Suosittelen pistäytymään jos olette lähimaisemissa. Totta kai myös löytyy nettikauppa, joten kauempanakin asustelevat pääsevät ihastelemaan putiikin tarjontaa TÄSTÄ!


kuvapläjäystä olkaapa 
hyvät!


















Tälläistä tällä kertaa.

Aurinkoista illan jatkoa!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kysymyksiä & vastauksia

Ihana Seija Stella Vanilja blogista heitti mulle mukavan haasteen. Tämäpä sattuikin hyvin, koska mä menin ja hajotin meidän uudenkin kameran enkä nyt siis pysty ottamaan kuvia ollenkaan. Sitä odotellessa voin toteuttaa teidän ihanien haasteita. 
Iso kiitos näistä   
nämä piristää aina mieltä vaikka olen aika laiska näitä joskus toteuttamaan. Yritän parantaa tapani :)

KAUPUNKI VAI RANTALOMA? PERUSTELUT.

Hmm.. riippuu vähän vuodenajasta. Kanarialla tuli todettua, että en kovin pitkään jaksa vaan löhötä, että pitää myös olla koettavaa ja nähtävää. Pelkkä rantakohde ei ehkä ole mun makuun. Hyvä kombo kumpaakin olisi paras yhdistelmä.


PARAS ASIA JOKA MINULLE ON TAPAHTUNUT VIIME AIKOINA?
Tämä on hieman ristiriitanen. Kamalin asia mitä on tapahtunut viime aikoina oli ehdottomasti tuulimunaraskaus, mutta siitä seurasi jotain hyvääkin. Se lujitti aivan mielettömästi meidän parisuhdetta ja taas ollaan entistä tiivimmät paita+peppu. Paras asia on edelleenkin siis mun avokki. Mä olen myös alkanut olemaan sinut itseni kanssa, eli aina ei tarvitse miettiä mitä muut musta pohtii.

PARAS KESÄHERKKUSI JA MAHDOLLINEN RESEPTI.
Kesäherkku.. nams niitä on niin monia. Mansikat ja jäätelö, herneet, mustikkapiirakka vanilijakastikkeen kanssa ja muuten tuo äiskän luo illanistujaisiin tekemäni seeprakakku oli aivan mielettömän herkkua!


Seeprakakun ohje:
1. Voitele vuoka korppujauhoilla. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä keskenään vehnäjauhot, vanilijasokeri ja leivinjauhe. Lämmitä maito mikrossa kädenlämpöiseksi. Sekoita munavaahtoon hitaasti vatkaten vuorotellen jauheseosta, maitoa ja öljyä. Jaa taikina kahteen osaan. Sekoita toiseen puolikkaaseen kaakaojauhe.
2. Kaada keskelle vuokaa vuorotellen tummaa ja vaaleaa taikinaa puoli dl kerrallaan. Älä jää odottamaan taikinan leviämistä vaan kaada seuraava kerros päälle saman tien. Jatka näin, kunnes kaikki taikina on käytetty.
3. Paista keskitasolla180 asteessa n. 40 min. Kumoa ja jäähdytä. Paloittele tumma suklaa ja sulata ne mikrossa. Mittaa kerma kattilaan ja lämmitä liedellä, älä kuumenna kieuhuvaksi. Kaada sulkaa joukkoon. Laita kattila hetkeksi vielä liedelle miedolle lämmölle. Sekoita kunnes kuorrute on tasaista. Jäähdytä ja kaada kakun päälle.
4. Sulata myös valkosulkaa mikrossa. Kaada kertakäyttöseen pursotin pussiin. Leikkaa aukko pussin suuhun ja taiteile seepraraidat. Lisää kesäiset marjat.
TAIKINA
4 munaa
3 dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vanilijasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl kädenlämpöistä maitoa
2 ½ dl öljyä
2 rkl kaakaojauhetta

SEEPRAKUORRUTUS
130 g tummaa sulkaata
1 dl kuohukermaa
70 g valkosuklaata
kaiken kruuna mansikat

KESÄPERINTEENI?
Ei kyllä mitään perinteitä ole vielä päässyt muodostumaan. Perus mökkisauna, grillaus ja tikanheitto. Toivottavasti tulee vielä monta kesää perinteiden muodostamiseksi.


PARAS VIIMEISIN SISUSTUSOSTOKSENI.
 Ehdottomasti 60-luvun pieni ruskea senkki. Tuunasin siitä omaan kotiin sopivan valkoisella maalilla ja uusilla nupeilla. Nyt se sai monta vuotta lisää.
MILLAINEN ON UNELMIEN ASUINYMPÄRISTÖ?
Tässä on kokoajan etsinnän alla vanhempi ns. maalaistalo. Eli punainen tupa ja perunamaa tyyliin mentäisiin. Iso vehreä tontti jossa mielellään vanhat piha-aitat ja ulkosauna. Onhan tuo toinen osapuoli ehdottanut uudenkin rakentamista, mutta kun haluan ehdottomasti vanhaa. Niissä on niin oma tunnelmansa, eikä sellaista saa uuteen vaikka kuinka yrittäisi.
SUOMENKIELEN KAUNEIN SANA?
Oliskohan se sitten se rakkaus.


*kuvat lainattu
MILLAISIA KESÄSUUNNITELMIA MINULLA ON?
3 viikon loma oli ja meni. Kovasti oli suunnitelmia ja kesälomareissu toteutuikin, mutta paljon jäi myös tekemättä. Syksyllä vielä 1 viikko ja kesäloma olisi tarkoitus jatkua jossain lämmössä.

PARAS VUODENAIKA?
OOO.. kesänlapsi mä oon, tämä oli helppo. Syksyssäkin on omat hyvät puolensa, sen fiilistely on parhautta!

MIKÄ SAA MINUT ONNELLISEKSI?
Viime aikoina olen osannut nauttia arjestakin, eli jopa kiva työ ja siellä mukavat työ
kaverit saa mut onnelliseksi. Oma kulta ja perhe on aina tällä listalla. Tietysti myös karvakaverit, nekin antaa paljon!
Kiva haaste! Napatkaahan mukaan jos ette ole jo tehneet.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kaappi tuunausta

Kesäloman jälkeen viikko arkea takana. Yllättävän nopsasti vierähti kuitenkin tämäkin viikko ja mikä parasta, pääsin heti valkkailemaan talvilomia :)  hankala päästä taas vaan takaisin arki rytmiin. Lomalla tuli otettua niin rennosti, tais vuorokausi rytmi kääntyä kyljelleen.

Lupasin teille laitella kuvia mun viimeisimmästä tuunaus projektista. Tosin mä unohdin vain ottaa teille kuvia lähtötilanteesta, joo tiedän.. eipä tässä sitten pointtia ole! No muistin muutaman kuvan napsata juuri ennen kun koko kaappi sai valkoisen maalin päälleen. Koitin saada tuohon tuommoista kulunutta ilmettä ja sitten tietty vetimet tuli myös vaihdettua.


Tässä alkutilannetta











Hajotin muuten meidän uudenkin kameran, ne ei sitten vaan pysy käsissä. On kyllä laadussakin vikaa, jos ei muutamaa pientä kolhua kestä! Se lähti alkuviikosta paikkailtavaksi ja toivottavasti palautuu takaisin entistä parempana ;)

Millasia suunnitelmia viikonlopulle?

Ihanaa lauantaita ♥

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kesäilta äiskällä

Yksi lomailta istuttu vanhempien terassilla nauttien hyvää ruokaa, juomaa, seuraa ja ennen kaikkea
mun omilla kätösillä tehtyä kakkua. Yllätyin itsekkin kuinka hyvä maku oli, vaikka
ulkonäkö ei välttämättä ole kovin onnistunut :)

Ilta jatkui pelaten hauskoja pelejä. Näin vanhemiten osaa vasta arvostaa myös
omien vanhempiensa seuraa. Kyllä sitä muistaa joskus teini iässä, kun ei sitten millään kehdannut näyttäytyä samoissa maisemissa.Tuli kiukuteltua turhista, eikä osannut arvostaa heidän huolenpitoa. Onneksi sitä on niistä ajoista hieman viisastunut :)
Mikäs sitä olisi parempaa seuraa? 
Ihanaa, että oma avokki tulee vielä niin hienosti juttuun omien vanhempieni kanssa. Avokista puheen ollen.. synttärit sunnuntaina. Mietiskelin kovasti lahjaa, mutta taidetaan sitten
kuitenkin vaan mennä ulos syömään ja leffaan. Tuntuu, että näinä parina päivinä on tullut keräiltyä taas rutkasti voimia varastoon kohti arkea, joka muuten koittaa mulle jo maanantaina.
Kääks! miten tämä 3 viikkoa on mennyt niin hujauksessa?

 





Ihania kesäiltoja!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Aamupalaa yhdelle

Nyt on kyllä hieman köyhähkö aamupala, mutta niin hyvää kuitenkin. Simppeli herkku palaa takaisin, eli luonnonjugurttia ja hedelmiä tässä tapauksessa kiivä ja banaania. Mustikkasmoothie, perunapiirakkaa ja teetä.

Aamupala vinkkejä kaivataan! Minkälainen aamupala on teidän lemppari?
Leipä kyllästyttää, nyt pitää saada jo jotain muuta
tilalle.



Ja yksi tähtikuppi lisää 
kokoelmaan...




Yksi tuunaus postaus myös tulon päällä. Ostin http://www.antiq.fi sivuilta 60-luvun
pikkusen kaapin ja se sai uuden maalin sekä nupit päälleen.
Mä en tietenkään muistanut ottaa teille kunnon kuvia lähtötilanteesta. Tohkeissani kun olin, niin muistin napata kuvat vasta siinä vaiheessa kun kaappi oli jo osittain valkoisen
maalin peitossa ja nupit irrotettu. Äh, ens kerralla muistan varmasti!

4pv lomaa jäljellä ja kaikkea kivaa näille päiville suunniteltuna. Ehdottomasti päästävä katsomaan itse ilkimys 2, koska ykkönenkin oli niin viihdyttävä. Lisänä 
ajateltiin ehtiä vielä mökkeilemään, minigolffaamaan, pyörähtämään terassilla ja mahd. grillailla. Paljon kesäkivaa siis luvassa

Katotaan miten tää mun flussa antaa periksi? Sain reissultamme tuliaisina kamalan köhän, mutta ei anneta sen hidastaa menoa kunhan ei tule kuumetta. Pienikin lämpö saa nimittäin mun olon jo aika tukalaksi.

Kerroin tuossa aiemmin meidän 1 1/2 kk sitten kokemastamme tuulimunaraskaudesta. Haavat pikku hiljaa paranee, mutta nyt on viime aikoina niin moni läheinen saanut tai
parhaillaan odottaa vauvaa, että niiden uutisten kuuleminen tuntuu tosi
pahalle. Olen tosi iloinen muiden puolesta, enkä halua olla katkera ja toivon kaikille todellakin vaan kaikkea hyvää... mutta omille tuntemuksille en voi mitään. Tuntuu pahalta, että en voi iloita muiden onnesta. Mä sitten kyselen kyllä kun haluan tietää kuulumisia. Ehkä jonakin päivänä mekin saadaan vielä nauttia tuosta tunteesta.

Anteeksi avautuminen, palaillaan taas myöhemmin!

Viikonloppukin lähestyy joten mukavaa tulevaa viikonloppua!