torstai 24. maaliskuuta 2011

7 pientä tunnustusta minusta

Sain Nannelta tälläisen pienen tunnustuksen, joka haastaa minut kertomaan itsestäni 7 pientä paljatusta, joista en ole aiemmin blogissani kertonut. Kiitos vaan Nanne :D

















1. Huhtikuun lopulla valmistun toiseen ammattiini, jossa työskentelen päivittäin eläinten parissa. Aikaisempi ammattini on merkonomi.

2. Mussa asustaa pieni siivousaddikti, onko se sitten hyvä vai huono asia?

3. Nolottaa myöntää, mutta pelkään vieläkin välillä pimeää. Varsinkin kauhuelokuvien katselun jälkeen mielikuvitus pääsee valloilleen.

4. Uskon kohtaloon.

5. Mun mielestä aina jumpan jälkeen olen oikeutettu ostamaan herkkuja, aika usein se on toteutunutkin.. viimeksi eilen :D

6. Taas opiskeluiden ohella olen huomannut, että jollain kieroutuneella tavalla mä pidän koulutehtävien tekemisestä, eikä se tunnu pakkopullalta.

7. Jonkun pitäisi säädellä joskus mun rahankäyttöä. Koen tarvetta kokoajan ostaa jotain, enkä välttämättä saa siitä enää minkäänlaista iloa.


Siinä ne nyt sitten ovat. Onneksi näitä oli vain 7 kpl, olisi tullut paljastettua itsestä pian liikaa. Helposti olisi tullut 7 lisää :D

Haluan jakaa tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville bloggaajille, nämä ovat kaikki uusia tuttavuuksia: Annastiina (Annastiinan tyyliavain),   Johanna (Moses ja muut Manniset) ja Tellu & Rillu (Bananas). Olkaapa hyvät :)

3 kommenttia: