keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Teeleipiä ja hemmottelua

Huomenta!
Mikähän ihme muhun on mennyt? :) Mä oon nyt 3 vkon sisällä leiponut enemmän mitä koko elämäni aikana, nyt on kyllä ollut ylimääräistä aikaakin, mutta... muista blogeista saa ainakin leipomis inspiksiä jatkuvasti, kun katselee niitä herkullisia kuvia mitä olette saaneet aikaan. Eilen innostuin kokeilemaan teeleipien tekoa. Todella simppeli resepti ja ei vie aikaa kuin 5 min. (taikinan teko) ja 10-15 min. uunissa niin valmista on. Tässä reseptiä, niin saatte kokeilla myös kotona jos innostutte :)


2 dl
kaurahiutaleita

2 dl
vehnäjauhoja
2 tl
Leivinjauhetta

½ tl
suolaa
2 dl
maitoa
2 rkl
öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja öljy mahdollisimman vähän sekoittaen. Levitä taikina pellille tasaisena laattana. Paista 225 asteessa n. 15min.


















Sitten tuohon hemmotteluun, eli toiseeen lempiaiheeseen :) Käyn tosiaan kuukausittain kasvohoidossa kosmetologilla, mutta kotona tulee hoidettua nassua kanssa aika ahkerasti. Mun ehdottomiin lemppari kasvojenhoito tuotteisiin kuuluu Freemanin tuotteet. Niiden hinta-laatu suhde on mitä mainioin ja niitä saa ihan perus marketeista kauppareissun yhteydessä. Suosittelen todellakin kokeilemaan, mikäli tuotteet eivät ole tuttuja jo ennestään! Nuo kolme puteloa löytyy kotoa, suosikkina tuo claymask. Muut mun perustuotteet ovat sitten MaryKay:ta, mutta ns. extratuotteet löytyy ainakin freemanilta.


















Nyt mä menen nauttimaan teestä ja niistä teeleivistä:)

Mukavaa päivää kaikille!

7 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta kommentistasi ja lisäämisestä blogisuosikkeihisi! Kiva blogi sinullakin. Uskon, että tulen tänne kurkistelemaan toistekin :) Iloista keskiviikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja tervetuloa kurkistelemaan vaan uudemman kerran :)

    VastaaPoista
  3. Pitääpoä kokeilla noita teeleipiä, näyttivät hyviltä ja ohjekin oli aika simppeli:)

    VastaaPoista
  4. Kannattaa kokeilla! helppoa, nopeaa ja hyvää :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköisiä teeleipiä, pitääpä josksus kokeilla. Säpäs oot ahkera kosmetologilla kävijä. Mä en edes muista milloin viimeks oisin käynyt, hmmm. ehkä 6 vuotta sitten :) Ehkä täytyy petrata :)

    VastaaPoista
  6. Teeleipiä, ihanaa! Kiitos reseptistä, pitääpä kokeilla - näitä aina koulussa pikkumuksuina tehtiin :)

    VastaaPoista
  7. Johanna,
    Juu on tullu käytyä aika ahkerasti, kun oon koko ikäni kärsinyt huonosta ihosta. Oon todennut tuon kerran kuussa kosmetologilla käynnin pitävän mun nassun ihan ok kunnossa :)

    VastaaPoista