En ole ehtinyt taas viikonloppuna muuta postailla, mutta tässä tulee nyt sitten kuvasaldoa :) On ehditty käydä tekemässä pitkiä lenkkejä jäällä muuten ensimmäistä kertaa tänä vuonna, ilma oli aivan mahtava. Itse en uskalla koiria vapaana jäällä pitää, koska siellä huristelee moottorikelkkoja aikamoista vauhtia ja lisäksi on paljon muita koiria vapaana, eikä ikinä tiedä mitä saavat päähän keskenään kun riehaantuvat. Ainoastaan aidatuilla alueilla pidän vapaana näitä hurttia :) musta on kyllä ihan ok pitää vapaana koiria, jos ne tottelevat hyvin omistajaa eivätkä häiritse muita ulkoilijoita. Muutaman kerran meinannut kilahtaa, kun vapaana olevat koirat haluavat välttämättä tulla tekemään tuttavuutta Noriksen, eli tämän pienemmän koiran kanssa, joka ei kyllä todellakaan ole sosiaalinen tapaus. Arka ja pelokas, jonka takia saattaa napata jos joku tulee liian lähelle. Monesti oon nostanut sitten syliin, jos isompi koira on tullut Noriksen uhitteluista huolimatta tekemään tuttavuutta. Omalla sintti koiralla niin iso ego, että varmaan luulee pärjäävänsä tuplasti isommille karvakavereille.
Nyt on myös visiteerattu siskon luona ja hieman stailattu siskonkin kotia :) Tilpehööriä siskolle etsiessä löysin myös muutaman omaan kotiin.... uudet tuikkukupit, rakastan tuota pintamateriaalia <3, tuollaisen tosi söpön "kukkakipon" tai jos keksin sille jotain muuta käyttöä ja tulihan niitä tulppaaneja taas sitten ostettua.
Nyt mä menen vielä pyöräyttämään pellillisen teeleipiä, nams!
Palaamme asiaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti