Ystävyydestä...

Millainen on teidän mielestä hyvä ystävä? Omasta mielestä hyvä ystävä on sellanen, jonka kanssa voi avoimesti jakaa ilot ja surut, joka jaksaa kuunnella mun murheita, joka tulee olkapääksi kun tarvitsen häntä muita mutisematta, yrittää ymmärtää ja tsempata vaikka olisikin joskus asioista eri mieltä, arvostaa mua sellaisena kun olen, uskoo muhun, luo muhun toivoa hetkinä jolloin olen hukassa ja riitojen tullen on valmis selvittämään ne ja haluaa uskoa ystävyyteemme vielä niidenkin jälkeen. Tätä kaikkea ystävyys edellyttää myös multa. Ystävyys on kahden kauppa ja yksinään sitä on vaikea toteuttaa.

Onko teille tullut tilanteita, että hyvän ystävän kanssa on välit mennyt poikki väärin ymmärryksen tai pienen ns. yhteenoton takia?  Oletteko saaneet välinne sen jälkeen selvitettyä? Itselläni ja yhdellä hyvällä ystävälläni, jonka olen tuntenut yli 20-vuoden takaa tapahtui juuri näin. Asuimme koko nuoruus iän samassa kaupungissa, kunnes hän muutti muualle. Pidimme myös silloin jonkun verran yhtä. Asuimme sen jälkeen myös hetken samassa kaupungissa ja pidimme silloin melko tiiviisti yhtä. Ennen kun muutin takaisin pohjanmaalle pidimme mulle läksärit, jossa jostain syystä sitten ns. otimme hieman yhteen. Tuon jälkeen meidän välimme katkesi lähes kokonaan. Totta kai ajan mittaan jokainen meistä muuttuu ja uusi seura muuttaa meitä kaltaisekseen. Tiet erkanevat ja yhteydenpito ei enää ole niin tiivistä. Mä oon itse pohdiskellut tätä tilannetta ja surkutellut, kun takana on niin paljon yhteisiä hyviä muistoja ja miten yksi ilta voi pilata yli 20-vuoden ystävyyden? Nyt olen selvitellyt asiaa  ystäväni kanssa ja vaikka asiasta sovittiin, että kaikki on takana päin ja unohdettu, niin voiko ystävyys enää ikinä palata siihen tilaan mitä se joskus silloin hyvinä aikoina oli?

Omat ystäväni ovat lähinnä lapsuudenystäviä ja kouluista saatuja kavereita. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vaikeampi on enää löytää sydänystäviä. On koulututtuja, työkavereita jne.. mutta ne sydänystävät on sieltä jostain varhaisesta nuoruudesta.

Moni ns. hyväksyy vain kavereikseen samankaltaiset ja saman tyyliset persoonat jota itse on. Onhan se totta, että löytyy enemmän jutun juurta sellaisten ihmisten kanssa joilla on samat arvot. Itselläni on myös ystäviä, joidenka arvot ovat ihan toista mitä mun. Mun mielestä se erilaisuus ei ole este, aina voidaan oppia jotain niiltä erilaisiltakin ihmisiltä ja se tekee mun mielestä kaveruudesta vain mielenkiintoisemman ja kestävämmän. Helposti liika samankaltaisuus saa kateutta ja kinaa vain aikaan.

Tämä oli tällä kertaa tälläinen vuodatus... jos ruudun takaa löytyy ihmisiä, jolla on ollut samanlainen tilanne joskus päällä, niin kertokaa ihmeessä miten se päättyi ja saatiinko asiat takaisin ennalleen? Muitakin ajatuksia saa toki heittää kehiin :)

Muista minut, ystäväni,
kun aikasi rientää iloisesti.

Muista minut, ystäväni,
kun vastatuulet puhaltavat.

Kun haluat keventää mieltäsi,
muista minut, ystäväni.

Kun kaipaat lohdutusta,
muista minut, ystäväni.

Sitä varten ystävät ovat.